Adenan kulttuuri oli itäisessä Yhdysvalloissa 1000–100 eaa. vallinnut muinainen intiaanikulttuuri, jonka ihmiset rakensivat suuria maakumpuja hautakummuiksi. Kumpujen lisäksi Adenan kulttuurin intiaanit tekivät ylhäältä katsoen neliön, ympyrän, viisikulmion ja joskus myös mäenharjojen reunojen muotoisia maavalleja[1].
Näihin aikoihin itäisessä Pohjois-Amerikassa vallitsi itäisen metsämaan perinteen alkuvaihe. Silloin osa vuodesta asuttiin suurissa kylissä, ja joinakin vuodenaikoina tehtiin ravinnonkeruuleirejä lähialueille.[2]
Adenan kulttuurin alkuperä on tuntematon. Siihen liittyi maanviljelyä, saviastioita ja laajaa kauppaa. Saviastiat eivät olleet taitavasti tehtyjä. Adenan ajan piippuja on löydetty. Kuparia saatiin Suurten järvien läheltä ja kotiloita Meksikonlahdelta. Adenan kulttuurin taantuminen liittyy Hopewellin kulttuurin nousuun.[3] Hautaesineistä kertoo, että yhteiskunnassa oli varallisuus- ja asemaeroja. Luultavasti mahtisuvut hallitsivat Adenan asutuskeskuksia[4].
Adenan kulttuuri vaikutti Ohiojoen laaksossa.[5] Kulttuurin kumpuihin kuuluvat muun muassa Länsi-Virginian Moundsvillessä oleva noin 20 metriä korkea ja 50 metrin läpimittainen Grave Creek Mound ja South Charlestonin Criel Mound.[6]