Adsorptio

Adsorptio on fysikaalinen prosessi, jossa kaasumainen aine (tai neste) muodostaa ohuen kalvon kiinteän aineen pintaan.^[1] Tyypillisin esimerkki adsorption hyötykäytöstä on aktiivihiilisuodatin.^[2] Aineen pinnassa olevat atomit ja molekyylit eivät ole kaikilta tahoilta viereisten atomien tai molekyylien ympäröimänä, ja siksi niillä on käyttämättömiä valenssi- tai muita vetovoimia, joilla ne voivat kiinnittää vieraita molekyylejä. Adsorption voimakkuus riippuu sekä adsorboivasta aineesta että adsorboituvasta aineesta. Huokoiset ja hienojakoiset aineet adsorboivat usein hyvin johtuen suuresta pinta-alasta. Zeoliiteilla voidaan poistaa hiilidioksidia kaasusta ja sinkkioksidilla (ZnO) rikkivetyä (H₂S), jolloin muodostuu sinkkisulfidia (ZnS). Adsorptio voi olla fysikaalista tai kemiallista riippuen siinä vaikuttavista voimista ja syntyvistä sidoksista. Kemiallista adsorptiota kutsutaan kemisorptioksi ja fysikaalista adsorptiota fysisorptioksi.

IUPAC:n määritelmän mukaan adsorptio on kaasun, nesteen tai kiinteän kerroksen muodostuminen kiinteän aineen tai nesteen pinnalle. Adsorptiota on kahdenlaista riippuen kiinnittymistavasta. Kemisorptiossa yksi kerros molekyylejä, atomeja tai ioneita kiinnittyy adsorbentin pintaan kemiallisin sidoksin. Fysisorptiossa adsorboituneet molekyylit ovat kiinnittyneet heikommilla van der Waalsin voimilla. Adsorptio on tärkeä ja ominainen prosessi pintareaktioissa, kuten korroosiossa ja heterogeenisessa katalyysissa.^[3]

1. ↑ Adsorption Encyclopædia Britannica (englanniksi)
2. ↑ Aktiivihiilisuodattimet kaasufaasille (Arkistoitu – Internet Archive) KW Filter
3. ↑ R. Rennie, A dictionary of chemistry, 7th ed., Oxford University press, 2016