Afrikkalainen sosialismi

Osa artikkelisarjaa
Sosialismi
Historia Valistus Ranskan suuri vallankumous Euroopan hullu vuosi
Pääsuuntaukset Reformismi Demokraattinen sosialismi Kommunismi Marxilaisuus Sosiaalidemokratia Syndikalismi
Alasuuntaukset Afrikkalainen Agraarisosialismi Anarkososialismi Anarkismi Arabi Autonominen Blanquismi Ekososialismi Deleonismi Kiinalainen Kristillinen Islamilainen Markkinat Vasemmistolainen Valtio Utopistinen
Käsitteet Ammattiliitto Egalitarismi Jakamistalous Kansallistaminen Kansainvälisyys Kollektivismi Kommuuni Luokkataistelu Mutualismi Osallisuustalous Osuustoiminta Reaalisosialismi Solidaarisuus Sosialistinen markkinatalous Suunnitelmatalous Talousdemokratia Työpaikkademokratia Työväenliike Työläisneuvosto
Henkilöt Ali Allende Attlee Babeuf Bakunin Barone Bernstein Blanc Blum Bookchin Cabet Chomsky Corbyn Craxi Debs Dewey Douglas Du Bois Einstein Engels Erlander Fourier Gerhardsen Goldman Herzen Ho Hoxha Jaurès Kastoriádis Kautsky Keller Kreisky Kropotkin Lavrov Lassalle Lenin Luxemburg Mahno Mao Malatesta Markievicz Marx Mitterrand Morris Mouffe Nagy Nasser Neurath Orwell Owen Pannekoek Pertini Plehanov Polanyi Proudhon Russell Saint-Simon Suslov E. Thompson W. Thompson Trotski West Zinn Žižek Äiti Jones
Organisaatiot Euroopan vasemmistopuolue Euroopan sosiaalidemokraattinen puolue DNML Kansainvälinen työväenliitto IUSY Progressiivinen allianssi Sosialistinen internationaali Suomen Kansan Demokraattinen Liitto Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Toinen internationaali Vasemmistoliitto Luettelo sosialistista puolueista
Lisää aiheesta Anarkismi Marxilainen filosofia Progressivismi Talousjärjestelmä Talouslaskennan ongelma Vasemmistolibertarismi
n k m

Afrikkalainen sosialismi eroaa klassisesta sosialismista siinä, että taloudellisia resursseja jaetaan ”perinteisellä” afrikkalaisella tavalla. Etenkin 1950-luvulta alkaen monet afrikkalaiset poliitikot puhuivat afrikkalaisen sosialismin puolesta, joskin saattoivat tarkoittaa jossain määrin eri asioita.

Neuvostoliitto ja Kiina pyrkivät edesauttamaan sosialismin leviämistä Afrikassa.^[1] Kiinan ja Neuvostoliiton välirikon jälkeen Afrikan sosialistit jakautuivat Neuvostoliiton liittolaisiin, Kiinan liittolaisiin ja sitoutumattomiin.^[1]

Sosialismin väitetään tarjoavan yhtenäisyyttä ja keinon pärjätä edistyneempiä, kapitalistisia länsimaita vastaan. Suunnittelun ajatellaan estävän resurssien haaskausta ja luokkataistelua. Osa johtajista väitti Afrikan olleen aina sosialistinen.

Sosialistisia olivat muun muassa Tansania,^[2] Mosambik (Frelimo),^[2] Angola (MPLA),^[2] Etiopia (Derg/PTE),^[2] Somalia,^[3] Ruanda,^[2] Kongo (Kongon työväenpuolue),^[2] Nigeria ja Biafra. Useimmat näistä olivat kommunistisia; Tansania oli johtava ei-kommunistinen afrikkalaisen sosialismin maa.

Egyptin, Libyan ja Algerian arabisosialismi vaikutti ideologisesti ja tukemalla sosialistien valtaannousuun muussakin Afrikassa, joskaan arabisosialismia ei lasketa varsinaiseen afrikkalaiseen sosialismiin.

Vuonna 1988 Afrikassa oli 8 850 neuvostoliittolaista ja 53 900 kuubalaista neuvonantajaa. Turvallisuuspalveluja neuvoivat myös esimerkiksi itäsaksalaiset asiantuntijat.^[2]

Professori Achille Mbembe arvioi, että Afrikan nälänhädät ja siviilien verilöylyt ovat enimmäkseen Afrikan valtioiden leniniläisen luonteen seurausta.^[4]

1. ↑ ^{a b} Klinghoffer, Arthur Jay: Soviet Perspectives on African Socialism. Fairleigh Dickinson University Press, 1969. (englanniksi)
2. ↑ ^{a b c d e f g} Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä kmk759 ei löytynyt
3. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä kmk763 ei löytynyt
4. ↑ Kommunismin musta kirja, s. 777–781