Aikapommi | |
---|---|
Tyyli | Tositelevisio |
Kestoaika | 35–65 minuuttia |
Alkuperämaa |
![]() |
Verkko | Yle TV1 |
Julkaistu | 1983 |
Esitetty | 28. heinäkuuta 1983 – 1. syyskuuta 1983 |
Tuotantokausia | 1 |
Jaksoja | 6 |
Tuotanto | |
Tuotantoyhtiö(t) | Tv 1 Asiaohjelmat |
Aiheesta muualla | |
IMDb |
Aikapommi oli kesällä 1983 Yleisradion TV1-kanavalla esitetty kuusiosainen ohjelmasarja, jossa kymmenen ihmistä vietti kolme päivää suljetussa tilassa ja tv-kamerat tallensivat heidän keskustelunsa ja käyttäytymisensä. Sarjaa on sanottu maailman ensimmäiseksi Big Brotherin kaltaiseksi tositelevisio-ohjelmaksi.[1][2] Vuonna 2001 Aikapommi esitettiin Rotterdamissa kansainvälisessä julkisen palvelun innovatiivisten ohjelmien katselmuksessa.[1]
Aikapommin toimittivat Jorma Molarius ja Merja Halmevaara Yleisradion asiaohjelmien toimituksesta.[3] Materiaalia kuvattiin yli 40 tuntia, joista tiivistettiin kuusi jaksoa. Lyhyin jakso oli pituudeltaan 35 minuuttia[3] ja pisin 65 minuuttia.[4]
Materiaali oli kuvattu elokuussa 1981 Pasilan tv-keskuksessa.[5] Ohjelman esittämisen viivästyminen aiheutti aikoinaan spekulaatioita skandaaleista, mutta sellaisia ei juuri nähty. Lehtiarvion mukaan Antti Eskolan ”muutamat leppoisat naljailut” edustivat ohjelman kärjekkäintä antia ja Riitta Väisäsen kerrottiin olleen miespuolisten osallistujien suosikki.[6]