Alamut (romaani)

Alamut
Kirjailija Vladimir Bartol
Kieli Sloveeni
Julkaistu 1938
Suomennos
Suomentaja Kari Klemelä
Kansitaiteilija Keijo Ahlqvist
Kustantaja Mansarda
Julkaistu 2008
Sivumäärä 520
ISBN 978-952-5664-04-1
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Alamut on Vladimir Bartolin kirjoittama romaani, joka julkaistiin Sloveniassa vuonna 1938. Se kertoo 1000-luvulla eläneestä Hassan-i Sabbahista ja tätä palvelleista assassiineista. Kirja on saanut nimensä Alamutin linnoituksen mukaan, jossa käydään suurin osa kirjan tapahtumista.

Bartol alkoi suunnitella romaania varhaisella 1930-luvulla, jolloin hän eli Pariisissa. Siellä hän tapasi slovanialaisen kriitikko Josip Vidmarin, joka kertoi Bartolille kertomuksen Hassan-i Sabbahin elämästä. Tämän lisäksi innostusta kirjan kirjoittamiseen lisäsi Jugoslavian kuninkaan Aleksanteri I:n salamurha, jonka takana olivat kroatialaiset ja bulgarialaiset nationalistit italialaisen fasistihallinnon tukemina. Kun kirja alun perin julkaistiin, se oli sarkastisesti omistettu Benito Mussolinille.

Romaania ei julkaistu englanniksi ennen vuotta 2004, jolloin se alkoi herättää kiinnostusta vuoden 2001 terrori-iskujen myötä. Aikaisemmin romaani oli kuitenkin julkaistu 18 muulle kielelle, joihin kuuluu tšekki (1946), serbia (1954), ranska (1988), espanja (1989), italia (1989) ja saksa (1992). Myöhemmin kirja on käännetty myös hepreaksi (2003), unkariksi (2005) ja suomeksi (2008).


From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne