Ankkuri (Lahti)

Sibeliustalo sijaitsee Ankkurin kaupunginosassa.

Ankkuri on noin 4 000 asukkaan alue Lahdessa kaupungin keskustan läheisyydessä. Alueella on rantaviivaa noin kolmen kilometrin verran.

Ankkuri on ollut suurten uudistusten kohteena ja nykyinen nimikin sillä on ollut vasta vuodesta 1990. Vuosina 19951998 uusittiin Vesijärven satama ja vuonna 2000 valmistui Sibeliustalo. Alueen rakentamisessa on keskitytty korkeatasoisuuteen ja sinne on pyritty rakentamaan kansallisesti ja kansainvälisestikin vetovoimaisia kohteita.

Alueen keskellä on Ankkurikeskus, jossa on erityisesti palveluja ja yritysten toimitiloja. Ankkurikeskukseen liittyy Satamaranta, johon kuuluvat Vesijärven ja Teivaan satamat. Pohjoisessa sijaitsevat Ruoriniemen ja Ankkurirannan asuntoalueet, etelässä Ankkuripuisto.


From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne