Anna Karenina (vuoden 2012 elokuva)

Anna Karenina
Elokuvateatterijuliste
Elokuvateatterijuliste
Ohjaaja Joe Wright
Käsikirjoittaja Tom Stoppard
Perustuu Leo Tolstoin romaaniin Anna Karenina
Tuottaja Tim Bevan
Eric Fellner
Paul Webster
Säveltäjä Dario Marianelli
Kuvaaja Seamus McGarvey
Leikkaaja Melanie Ann Oliver
Tuotantosuunnittelija Sarah Greenwood
Pukusuunnittelija Jacqueline Durran
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Iso-Britannia
Tuotantoyhtiö Universal Pictures International
Focus Features
Levittäjä Focus Features
UIP-Dunafilm
Ensi-ilta
Kesto 130 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 30 miljoonaa dollaria
Tuotto 68,9 miljoonaa dollaria
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Anna Karenina on vuonna 2012 ensi-iltansa saanut historiallinen draamaelokuva, jonka on ohjannut Joe Wright. Se perustuu Leo Tolstoin vuonna 1877 julkaistuun samannimiseen romaaniin, jonka on sovittanut käsikirjoitukseksi Tom Stoppard. Elokuvassa Anna Kareninaa näyttelee Keira Knightley ja muita pääosia näyttelevät Jude Law, Aaron Taylor-Johnson, Kelly Macdonald, Domhnall Gleeson, Ruth Wilson, Alicia Vikander, Olivia Williams ja Emily Watson.

Elokuva voitti parhaan puvustuksen Oscar-palkinnon Jacqueline Durranin puvustuksesta ja oli myös ehdolla myös parhaasta musiikista, lavastuksesta ja kuvauksesta.

Elokuva kuvattiin vanhassa Shepperton-teatterissa Iso-Britanniassa, jonne lavasteet rakennettiin. Levinin maaseututalo ja sen ympärillä tapahtuvat ulkokohtaukset kuvattiin Venäjän puolen Karjalassa lähellä Suomen rajaa, Kižin museosaarella, Äänisjärvellä.[1]

  1. Afield www.focusfeatures.com. Viitattu 8.11.2024. (englanniksi)

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne