Anna Tauriala (Anna Tauriala-Tegnér, o.s. Bade, 11. joulukuuta 1941 Helsinki – 6. helmikuuta 2007 Höllviken, Ruotsi) oli suomalainen lastenkirjailija ja kuvittaja. Hän valmistui Taideteollisesta oppilaitoksesta sisustusarkkitehdiksi 1966 ja graafikoksi 1973.
Anna Taurialan ensimmäisten kirjojen aiheet olivat arkirealistisia. Kansainvälisyyskasvatus, taaperokirjat ja ihmisen suojattomuuden ja haavoittuvuuden ymmärtäminen olivat hänelle tärkeitä aiheita. Ihminen ja ihmisiä -kirjan seksuaalikasvatusta ja ihmisen lisääntymistä käsittelevät sivut herättivät pahennusta julkisuudessa, mutta Rudolf Koivu -palkintolautakunta palkitsi kirjan kuvituksen vuonna 1975.
Myöhemmin Anna Tauriala jätti arkirealismin ja ryhtyi kirjoittamaan satuja.
Itse kirjoittamiensa kirjojen lisäksi Tauriala kuvitti myös muiden kirjoja, etenkin lasten oppikirjoja. Hänen kirjojaan on julkaistu Suomen lisäksi kymmenessä maassa.
Tauriala muutti Ruotsiin 1984. Hän keskittyi sen jälkeen enemmän maalaamiseen.