Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Johdannosta puuttuu lähde. Periaatteessa muissakin osissa pitäisi olla lähde |
Arvostelu, arviointi eli kritiikki (kreikan sanasta krinein, ’erottaa, ratkaista’) on arviointia, jossa tarkoituksena on arvosteltavan asian arvon tutkiminen, pohtiminen ja määrittely. Kritiikki on siis luonteeltaan arvottavaa. Kritiikki voi olla kielteistä, myönteistä tai rakentavaa, jolloin sen tarkoitus on kehittää arvoa. Kritiikillä voi myös vähätellä arvoa.
Kritiikkiä esiintyy kaikilla elämänaloilla. Kritisoitava aihe voi olla aineeton tai aineellinen. Arvostelu on pohjimmiltaan kantaa ottavaa sosiaalista toimintaa. Kritiikki on ihmisen viestintää toiselle ihmiselle, tai se voi olla yhteisön kollektiivista mielipidettä jotain muuta kohtaan. Kritiikkiä voidaan myös estää ja hallita. Joissakin yhteyksissä kriittisyyttä rajoitetaan tiedonjulkaisua estämällä tai luomalla pelkoa kriittisen tiedon julkaisijoihin.
Arvostelijan, arvioijan eli kriitikon antama kritiikki on subjektiivinen analyysi arvosta. Kriitikko kritisoi, eli antaa oman arvionsa arvolle. Arvioija ottaa kantaa ja tulkitsee arvoa.
»Kritiikki on oikeastaan waan totuudenkaipuu ihmisellä.»
(Thiodolf Rein[1])