Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: vain yhdelle pikkutriviatiedolle lähde |
Balboa on swing-tanssi joka syntyi 1920-luvulla. Toisin kuin muita swing-tansseja, Balboa tanssitaan tanssiotteessa tiiviissä vartalokontaktissa, jossa vartalot koskettavat toisiaan reidestä rintaan asti.
Balboan perusta on sen verran yksinkertainen, että sitä voidaan tanssia myös hyvin nopeatempoiseen musiikkiin. Sitä voidaan kuitenkin tanssia myös hitaaseen musiikkiin, jolloin jää luonnollisesti enemmän aikaa tarkalle jalkatyölle ja erilaisille muunnelmille.