Mitalit | |||
---|---|---|---|
Abdi vuonna 2018 | |||
Maa: Belgia | |||
Miesten yleisurheilu | |||
Olympialaiset | |||
Hopeaa | Pariisi 2024 | Maraton | |
Pronssia | Tokio 2020 | Maraton | |
MM-kilpailut | |||
Pronssia | Eugene 2022 | Maraton | |
EM-kilpailut | |||
Hopeaa | Berliini 2018 | 10 000 m |
Bashir Abdi (s. 10. helmikuuta 1989 El Afweyn, Somalimaa, Somalia)[1][2] on belgialainen yleisurheilija ja olympiamitalisti. Hän on erikoistunut kestävyysjuoksuun.
Ensimmäisiin aikuisten arvokilpailuihin Abdi osallistui vuonna 2012, kun hän kilpaili Helsingin EM-kilpailuissa 10 000 ja 5 000 metrin kilpailuissa ollen pidemmällä matkalla neljäs ja lyhyemmällä kahdeksas. Ensimmäisiin MM-kilpailuihin Abdi osallistui Moskovan MM-kilpailuissa 2013, kun hän oli 10 000 metrillä 23:s. Zürichin EM-kilpailuissa 2014 hän sijoittui 10 000 metrillä viidenneksi. Hän kilpaili myös Pekingin MM-kilpailuissa 2015, mutta ei saanut tulosta viidellä- tai kymmenellätuhannella metrillä.[2]
Ensimmäisiin olympialaisiinsa Abdi osallistui Rio de Janeirossa 2016. Riossa hän oli 5 000 metrillä 16. ja 10 000 metrillä 20. Lontoon MM-kilpailuissa 2017 hän oli 5 000 metrin kilpailussa oman eränsä kuudes. Ensimmäisen arvokisamitalinsa Abdi voitti Berliinin EM-kilpailuissa 2018, jolloin hän oli toinen kymmenen kilometrin kilpailussa. Hän kilpaili samana vuonna ensimmäisen kerran maratonilla, kun hän oli Rotterdamin maratonin seitsemäs. Hän sijoittui toiseksi Tokion maratonilla 2020.[2]
Vuonna 2021 Abdi oli kolmas Tokion olympialaisten maratonilla häviten voittajalle hieman yli minuutin ja hopeamitalin vain kahdella sekunnilla.[3] Samana vuonna hän voitti Rotterdamin maratonin. Vuonna 2022 Abdi saavutti uransa ensimmäisen MM-mitalin, kun hän oli kolmas Eugenen MM-kilpailujen maratonilla. Hän sijoittui kolmanneksi Lontoon maratonilla 2022 ja Chicagon maratonilla 2023. Pariisin olympialaisissa 2024 hän saavutti maratonilla hopeaa ajalla 2.06.47.[2][4]