Bassetti

Bassetti (ransk. ja eng. Basset) on matalaraajainen pienriistan metsästykseen jalostettu ajokoira, jonka juuret ovat Ranskassa. Sana bas tarkoittaa matalaa, mikä onkin tämän ryhmän roduille ominaista.

Erään teorian mukaan bassettien rotutyyppi polveutuu hubertuksenajokoirasta. Pennell-Elmhurst puolestaan uskoi sen olleen englanninkettukoiran ja turnspitin välinen risteytys. 1500-luvun lopulla Jacques du Fouilloux mainitsi basset-rotutyypin, kuvaillen sitä "mäyräkoiraksi" ja määritellen sen alkuperäalueiksi Artois'n ja Flanderin. Hänen mukaansa oli olemassa kaksi eri variaatiota: käyräraajainen lyhytkarvainen sekä suoraraajainen, useimmiten karkeakarvainen. Näistä ensiksi mainittu työskenteli paremmin maan alla ja jälkimmäinen paremmin maan tasolla.[1]

Pariisin vuoden 1863 koiranäyttelyssä jaettiin katalogia, jossa mainittiin mm. seuraavat basset-rodut:[1]

  • Baden basset (vastasi nykyistä dachsbrackea)
  • Burgos basset
  • Hungarian basset
  • Illyrian basset
  • St Domingo basset

Sen mukaan bassetit olivat levinneet Bretagnesta Budapestiin ja Schwarzwaldilta Balkaniin asti.[1]

George Johnston määritteli teoksessaan The Basset Hound vuodelta 1968 eri bassettien alkuperäisalueet:[1]

  • Karkeakarvainen: Luoteis-Ranska (bretagnenbassetti ja basset griffon vendeen)
  • Sileäkarvainen: Pohjois-Ranska (ardennienbassetti, normandianbassetti ja artoisinbassetti) ja Etelä-Ranska (gascognenbassetti ja saintongenbassetti); jotkin sileäkarvaiset Ranskan-Saksan väliseltä rajalta Vogeeseilta ja Schwarzwaldilta

Hän mainitsi myös samankaltaiset rodut mäyräkoiran, pienisveitsinajokoiran ja dreeverin.[1]

  1. a b c d e Hancock, David. Hounds - Hunting by Scent, s. 71-73. The Crowood Press: Ramsbury, Marlborough, Wiltshire, 2014. ISBN 978-1-84797-601-7.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne