Belton House

Belton House, Lincolnshire, eteläinen julkisivu.

Belton House on englantilainen herraskartano Lincolnshiren Beltonissa lähellä Granthamia. Sitä ympäröivät maisemapuutarhat ja sarja puistokatuja, jotka johtavat suuressa metsäpuistossa sijaitseviin follyrakennuksiin. Beltonia on kuvailtu karoliinisen arkkitehtuurin hienoimpien piirteiden kokoelmaksi – ensimmäisen aidosti vernakulaarisen arkkitehtuurityylin, jonka Englanti tuotti Tudorien aikakauden jälkeen.[1] Sitä on myös kuvattu täydellisimmäksi esimerkiksi tyypillisestä englantilaisesta herraskartanosta.[2] On jopa väitetty, että Beltonin pääjulkisivu toimi innoituksena nykyisille herraskartanoihin ohjaaville brittiläisille moottoritiekylteille ().[3] Ainoastaan Brympton d’Evercyä on samaan tapaan ylistetty täydelliseksi englantilaiseksi herraskartanoksi.[4]

Kolmesataa vuotta Belton House toimi Brownlow’n ja Custin suvun asuinpaikkana. He olivat hankkineet alueen maat haltuunsa alkujaan 1500-luvun lopussa. Nuori Sir John Brownlow ja hänen vaimonsa rakennuttivat nykyisen kartanon vuosien 1685 ja 1688 välillä. Varakkuudestaan huolimatta he päättivät rakentaa vaatimattoman herraskartanon aikalaistyyliä edustavan suuren barokkipalatsin sijasta. Senaikainen karoliininen tyyli valittiin suunnittelun lähtökohdaksi. Uuteen taloon sovellettiin kuitenkin viimeisimpiä innovaatioita, kuten sash-ikkunoita[5] päähuoneisiin ja sitäkin tärkeämpänä piirteenä täysin erillisiä tiloja henkilökuntaa varten. Kun Brownlow’t kohosivat aatelisarvossa baroneteista paroneiksi ja jaarleiksi ja palasivat sitten takaisin paroneiksi, tekivät seuranneet sukupolvet talon sisäosiin muutoksia, jotka heijastelivat heidän muuttunutta yhteiskunnallista asemaansa ja makuaan. Talon perustyyli säilyi kuitenkin olennaisesti samana.

Ensimmäisen maailmansodan aikana brittiarmeijan Machine Gun Corps -konepistoolijoukkio piti herraskartanon puistoa tukikohtanaan. Maailmansodan päätyttyä Brownlow’t kohtasivat monien pääritovereidensa tavoin ankaria talousvaikeuksia. Vuonna 1984 he luovuttivat talon ja suurimman osan irtaimistosta National Trustille. Nykyään talo on täysin avoin yleisölle, ja siellä vierailee vuosittain tuhansia turisteja. Vuonna 1988 se oli mukana BBC:n Helen Cresswellin lasten kummitustarinasta tekemässä tv-sovituksessa Moondial[6] ja toimi myöhemmin ”Rosings Parkina” BBC:n Ylpeyden ja ennakkoluulon vuoden 1995 tv-versiossa.

  1. Nicolson, 148.
  2. Jackson-Stops
  3. Jackson-Stops, 56.
  4. Hussey, 718, 762 ja 775.
  5. Sash-ikkunoita oli käytetty ensimmäisen kerran suuressa mittakaavassa Chatsworth Housessa 1670-luvun lopulla, mutta niistä ei tullut suosittuja ennen ikkunoiden asentamista Whitehall Palaceen 1685, jolloin Belton oli vielä rakenteilla. Jackson-Stops, 58.
  6. Moondial Internet Movie Databasessa (englanniksi)

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne