Beresheet | |
---|---|
Alkuperäinen nimi | Beresheet |
![]() |
|
Organisaatio | SpaceIL ja Israel Aerospace Industries |
Valmistaja | SpaceIL ja Israel Aerospace Industries |
Tehtävätyyppi | Kuu-laskeutuja |
Kohde | Kuu |
Laukaisu | 22. helmikuuta 2019 |
Massa | 585 kg |
Beresheet oli israelilaisen SpaceIL:n ja Israel Aerospace Industriesin 22. helmikuuta 2019 Kuuhun laukaistu avaruusluotain. Luotain laukaistiin sekundäärisenä kuormana yhdessä primaarikuorma tietoliikennesatelliitti PSN-6:n kanssa Falcon 9 -raketilla. Beresheet lensi Kuuhun epäsuorasti tehden lukuisia lentoja ensin Maan ja sitten Kuun ympäri. Lopulta luotain saapui Kuun kiertoradalle onnistuneesti. Kuuhun laskeutuminen 11. huhtikuuta 2019 kuitenkin epäonnistui. Laskeutumisvaiheessa luotaimen päämoottorin hallinta menetettiin ja luotain törmäsi suurella nopeudella Kuun pintaan.
SpaceIL-taho syntyi alun perin osallistumaan Google Lunar X Prize kilpailuun, jossa tavoite oli lähettää ensimmäisenä yksityisesti rahoitettu luotain Kuuhun. Kilpailu päättyi voittajatta 2018. Beresheet on ensimmäinen pääosin yksityisesti rahoitettu kuulento. SpaceIL:llä on jäseniä yli 200, joista 95% vapaaehtoisia/talkoolaisia. Israel Aerospace Industries toimi pääurakoitsijana.
Sana ”Beresheet” on hepreaa ja tarkoittaa alkua.[1] Se on Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäinen sana. Tieteellisten mittalaitteiden lisäksi luotaimen lastina oli karhukaisia, ihmisen DNA:ta sekä digitaalinen ”kuukirjasto”, johon oli tallennettu suuri määrä tietoa ihmiskunnasta.[2][3]