Berliner Stadtschloss

Berliner Stadtschloss
Berliner Stadtschloss kesäkuussa 2023.
Berliner Stadtschloss kesäkuussa 2023.
Sijainti Berliini, Saksa
Valmistumisvuosi 1451, 1713 (alkuperäinen)
2020 (nykyinen)
Purkuvuosi 1950 (alkuperäinen)
Suunnittelija Andreas Schlüter
Johann Friedrich Eosander
Franco Stella
Käyttäjä Humboldt Forum
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Berliner Stadtschloss (suom. Berliinin kaupunginlinna), joskus myös Berliner Schloss (Berliinin linna), on linna Berliinin keskustassa Spreeinselin saarella. Rakennuksen pääkäyttäjänä toimii suuri kulttuuri- ja museokeskus Humboldt Forum, jossa toimivat Etnologian museo, Aasialaisen taiteen museo ja Berliinin kaupunginmuseo.[1]

Alkuperäinen kaupunginlinna valmistui 1400-luvulla, sai lopullisen kokonsa ja ulkoasunsa 1700-luvun alussa ja purettiin DDR:n aikana vuonna 1950. Alkuperäisen rakennuksen julkisivua pääosin mukaileva uudisrakennus valmistui vuonna 2020. Sitä kutsutaan kaupunginlinnaksi erotuksena useista muista Berliinissä ja sen liepeillä sijaitsevista linnoista.

Linnan edessä sijaitseva Schlossplatz-aukio oli DDR:n aikana nimeltään Marx-Engels-Platz, mutta on sittemmin saanut vanhan nimensä takaisin.

  1. Jättimäinen kulttuurikeskus Humboldt Forum avautui vihdoin Berliinissä, odottaa miljoonia kävijöitä 20.7.2021. Helsingin Sanomat. Viitattu 20.9.2021.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne