Bingo on onnenpeli, joka kehitettiin Italiassa 1530-luvulla, josta se levisi Ranskaan 1700-luvun lopulla ja 1900-luvulla Yhdysvaltoihin.[1] Tuolloin bingoa pelattiin pavuilla (bean). Pelin nimi beano muuttui amerikkalaisten suussa bingoksi.[2]
Ensimmäisenä Suomeen bingo-pelin toi Juuso Walden 1950-luvulla. Bingo-peli oli mm. Valkeakosken Hakan jalkapallojoukkueen tueksi järjestetyn Haka Show gaalan viihdykettä.[3]
Myöhemmin Ruotsista ylivieskalainen eläinlääkärin rouva Ebba Forsberg.[4] Käytyään kokeilemassa bingon pelaamista Värmlannissa kesällä 1967 hänelle syntyi oivallus pelin tuomisesta Suomeen varojen keräämiseksi Ylivieskan Uimahalli- ja Nuorisotalosäätiölle.[5] Ensimmäinen julkinen bingotapahtuma järjestettiin Ylivieskassa 2. syyskuuta 1968.[6] Bingo oli merkittävä tulolähde uimahalli-nuorisotalon rahoittamisessa [7] ja pitkään se on ollut hyvinkin suosittu rahapeli koko maassa.[1]
Pelin tarkoituksena on pelaajan saada tietynlainen pelikuvio. Pelissä arvotaan numeroita 1–75 tai 1–90 väliltä, peliversiosta riippuen. Perinteisessä bingopelissä pelaajalla on pelattavaan pelikortti, johon on merkitty tietty määrä ruudukkoja. Arvottujen numeroiden toivotaan muodostan omalla ruudukolla vaaka-, pysty- tai kulmasta kulmaan-rivejä.[8]
Bingon perinteisiin kuuluu, että pelaaja huudahtaa ääneen sanan ”bingo!” huomatessaan ruudukkonsa täyttyneen. Tämä kertoo muille, että voittaja on löytynyt. Monissa bingosaleissa tavasta on sittemmin luovuttu.[9]