Cadillac V16, tunnettu myös Cadillac Sixteen-nimellä, on vuosien 1930–1940 välillä valmistettu iso loistoauto. Se oli ensimmäinen V16-moottorilla varustettu sarjatuotantoauto ja moottori oli myös ensi kertaa varustettu venttiilivälysten hydraulisella säädöllä. V16-moottorin vielä V12-moottorilla varustettuja kilpailijoitaan värinättömämmällä ja erittäin hiljaisella käynnillä Cadillac vahvisti Standard of the World -asemaansa, ja malli olikin aluksi odottamattoman suuri myyntimenestys. V16-moottorin kehittelyn ensin aloittanut Marmon ehti markkinoille vasta hieman Cadillacin jälkeen. Kuusitoistasylinterisiä moottoreita oli toki valmistettu tätä ennen jo mm. kilpa-autoihin ja lentokoneiden voimanlähteiksi. Eurooppalaisten loistoautojen vahvojen moottoreiden tavoin myös Cadillac V16 toimi kokeellisen Autotram-kiskobussin voimanlähteenä vuosina 1933–1934 Chicagon maailmannäyttelyn aikana. Euroopan esikuvista poiketen Autotram ei jäänyt pysyvään käyttöön.
Vuosina 1930–1937 valmistettiin V16-moottorin ensimmäistä, ja 1938–1940 toista versiota, jotka erosivat mm. V-kulman osalta. Aikakauden tavoista poiketen Cadillac varusti V16-mallit pääsääntönä omilla, vuonna 1925 konserniin ostettujen Fleetwood Metal Body- tai Fisher Body -yhtiöiden valmistamilla koreilla, ja vain 32 tapauksessa[1] V16-alusta sai ulkopuolisen erikoisyrityksen korin: myös esimerkiksi Mercedes-Benz 770 oli ottanut saman kehitysaskeleen, eli senkin korit ja sisustukset valmistettiin lähes poikkeuksetta Sindelfingenissä tehdastekoisina. Sparreholmin linnan museossa oleva vuoden 1930 Cadillac V16 tukholmalaisen Gustaf Nordbergs Vagnfabrik -yhtiön Landaulette de Ville -korilla on hauska pääsäännön poikkeus (galleriakuva).