Caporetton taistelu | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|
Osa ensimmäistä maailmansotaa | |||||||
Kartta Caporetton taistelusta.
| |||||||
| |||||||
Osapuolet | |||||||
Komentajat | |||||||
Otto von Below |
|||||||
Vahvuudet | |||||||
35 divisioonaa |
41 divisioonaa | ||||||
Tappiot | |||||||
20 000 kuoli tai haavoittui |
40 000 kuoli, |
Caporetton taistelu (myös kahdestoista Isonzon taistelu) oli ensimmäisen maailmansodan taistelu, joka käytiin Italian rintamalla vuonna 1917 (24. lokakuuta – 12. marraskuuta). Taistelu käytiin keskusvaltojen Itävalta-Unkarin ja Saksan keisarikunnan joukkojen sekä ympärysvaltoihin kuuluvan Italian joukkojen välillä. Saksalaisilla joukoilla vahvistetut Itävalta-Unkarin joukot onnistuivat murtamaan italialaisten etulinjan ja aiheuttivat italialaisille joukoille raskaita tappioita. Taistelu alkoi Sočan laaksossa, silloin Itävaltaan kuuluvalla Rannikkomaan alueella. Tärkeä paikkakunta alueen pohjoisosassa oli Kobaridin (ital. Caporetto) pikkukaupunki, jonka väestö oli pääasiassa sloveeneja ja se sijaitsee nykyään Slovenian valtion alueella. Taistelun päättyessä italialaiset olivat peräytyneet yli 100 km Italian alueelle ja asettuneet puolustusasemiin Piavejoen länsipuolelle, mistä he myöhemmin lähtivät vastahyökkäykseen Piavejoen taistelussa. Caporetton taistelu oli hyvä esimerkki rynnäkköjoukkojen ja soluttautumistaktiikan tehokkaasta käytöstä.
Italiassa Caporetton taistelua on sen käymisestä asti pidetty maan sotahistorian häpeällisimpänä tappiona. Tärkeä syy tähän on italialaisten komentajan kenraali Luigi Cadornan taistelun aikana julkisuuteen laskema tiedote, jonka mukaan tappion syy oli maan sisäisen vasemmistopropagandan aikaansaama "sotilaallinen lakko". Vastoin parempaa tietoaan paniikin lyömä Cadorna väitti, että italialaiset sotilaat peräytyivät taistelematta ja antautuivat häpeämättömästi joukoittain. Hallitus veti välittömästi takaisin Cadornan tiedotteen, mutta ulkomaalaiset lehtimiehet kerkisivät saada sen käsiinsä. Näin syntyi täysin virheellinen käsitys taistelun kulusta.[1][2]
Ernest Hemingway on kuvannut taistelun jälkiselvittelyjä kirjassaan Jäähyväiset aseille.