Casper Wilhelm von Koskull [fon 'kuːskʊl][1] (s. 3. syyskuuta 1960)[2] on suomalainen pankkiiri, yritysjohtaja ja hallitusammattilainen, joka toimi Nordean konsernijohtajana marraskuusta 2015 syyskuuhun 2019.[3][4][5] Vuoden 2023 alussa hänet nimitettiin yhdysvaltalaisen rahoitusjätin Citigroupin hallituksen jäseneksi[6].
Koskull työskenteli Nordean palveluksessa vuodesta 2010 lähtien, jolloin hän aloitti sen johtoryhmässä suurasiakkaista ja pääomamarkkinoista vastaavan liiketoiminta-alueen johtajana. Ennen Nordeaa hän työskenteli muun muassa Citibankin, UBS:n ja Goldman Sachsin palveluksessa Helsingissä, Lontoossa, New Yorkissa ja Frankfurtissa.[7]
Koskull on valmistunut ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta ja opiskellut Harvard Business Schoolissa Management Development -ohjelmassa.[8]
Koskull on toiminut Fazerin hallituksen puheenjohtajana ja Ahlström Capitalin hallituksessa vuodesta 2021 sekä ruotsalaisen Stena-varustamoyhtiön hallituksessa vuodesta 2020. Hän istuu myös vuonna 2009 perustetun cleantech-yrityksen Ductor Oy:n hallituksessa.[6] Hän on aiemmin ollut Kansainvälisen kauppakamarin Suomen-valtuuskunnan sekä Partiosäätiön hallintoneuvoston jäsen[7].