Coronationinlahti (engl. Coronation Gulf) on laajamerkityksinen käsite Victoriansaaren ja Nunavutin territorion mannerosan väliselle, oikeastaan salmen muodostamalle vesialueelle Kanadassa. [1] Lahden nimesi Sir John Franklin vuonna 1821 kuningas Yrjö IV:n kruunajaisten kunniaksi.[1] Lahti (salmi) muodostaa osan Luoteisväylän eteläisempää reittiä.[2]
Koillisessa Coronationinlahti on yhteydessä Kuningatar Maudin lahteen Deasensalmen kautta, ja luoteessa Beaufortinmereen (Pohjoiseen jäämereen) Dolphin ja Unionsalmen kautta.
Lahteen laskevat vetensä Rae-, Richardson-, Coppermine- ja Treejoet. Copperminejoen suulla on pieni Kugluktukin kylä. Lahdella on yksi huomattava sivulahti, Bathurst Inlet.[1]
Alueen ympäristöä ja alkuperäiskulttuuria tutkivat vuonna 1916 Rudolph Anderson ja Diamond Jenness osana Kanadan arktista tutkimusmatkaa (Canadian Arctic Expedition).[1]
Suuri osa Kanadan pohjoisista merialueista on kartoittamatta modernien vaatimusten mukaisesti. Tätä on pidetty osasyynä kesällä 2010 tapahtuneeseen risteilyalus Clipper Adventuren karilleajoon Coronationlahdella, noin 100 kilometriä Kugluktukista itään.[3]
Coronationinlahdella sijaitsee myös Yorkin herttuan saariryhmä.