DEFA

Deutsche Film-Aktiengesellschaft, tunnettu paremmin lyhenteellä DEFA, oli Saksan demokraattisen tasavallan valtion omistama elokuvastudio.

Defa perustettiin keväällä 1946 Neuvostoliiton miehittämässä Saksan osassa tärkeäksi osaksi sodanjälkeisen Saksan kansan uudelleenkoulutusta. Yhtiön ensimmäinen elokuva ja ensimmäinen saksalainen näytelmäelokuva sodan jälkeen oli Wolfgang Staudten ohjaama Murhaaja keskuudessamme. Samana vuonna 1946 valmistui vielä kaksi muuta näytelmäelokuvaa, jotka kuvattiin entisillä Tobis-studioilla Berliinissä ja Althoff Atelierissa Babelsbergissa. Seuraavana vuonna Defan toiminta kuitenkin siirrettiin Potsdamiin alun perin Ufa-yhtiölle 1920-luvulla rakennettuihin tiloihin. Yhtiön hallitukseen tulivat mukaan neuvostoliittolaiset Ilja Trauberg ja Aleksandr Wolkenstein, ja perustettiin erityinen komitea valvomaan ja tarkastamaan yhtiön tuottamaa materiaalia. Vuonna 1948 neuvostoliittolaiset korvasivat yhtiön hallituksessa kaksi saksalaista lisää. Vuonna 1950 Defan johtoon asetettiin kovan linjan kommunisti Sepp Schwab, ja yhtiön määritelmä sopivista ja halutuista elokuvien teemoista kapeni entisestään. Niitä olivat alkuun muun muassa kaksivuotissuunnitelma ja maa-alueiden uusjako.

Vaihtuvat poliittiset olot Itä-Saksassa vaikuttivat Defan tuotantopäätöksiin erilaisten määräyksin, tarkastusten, sensuurin ja kieltojen avulla. Elokuva-aiheiden valinnan lisäksi nämä toimenpiteet vaikuttivat monien ihmisten etenemistä alalla joko uraa edistäen tai urahaaveet murskaten. Käsikirjoittajat ja ohjaajat oppivat pian välttämään erityisesti ajankohtaisia teemoja ja suosimaan turvallisia, antifasistisesta vastarinnasta kertovia tai historiallisia aiheita. Monet elokuvat pääsivät kuitenkin tuotantoon ja vasta niiden esitys kiellettiin, kuten kävi miltei kaikille Defassa vuonna 1965 valmistuneille elokuville.^[1]

Vuonna 1965 Defa tuotti suosituksi nousseen ”käänteisen lännenelokuvan” Suuren karhun pojat, jossa pahoja edusti Yhdysvaltain armeija ja hyviä Amerikan alkuperäisväestö. Suosiosta seurasi toistakymmentä ”DDR-westerniä”, joissa asetelma oli samalla tavoin käänteinen verrattuna länsimaissa tehtyihin lännenelokuviin.^[2]

Saksojen yhdistymisen myötä Defa lakkautettiin 1992^[3] ja sen omaisuus myytiin ranskalaiselle yhtiölle Compagnie Générale des Eaux, josta sittemmin tuli Vivendi Universal.

Defa tuotti olemassaolonsa aikana noin 950 pitkää elokuvaa, 820 animaatiota, yli 5 800 dokumenttielokuvaa ja uutiskatsausta sekä monta tuhatta saksankielistä jälkiäänitystä muunkielisiin elokuviin.

Moni suosittu Defa-elokuva on julkaistu uudelleen dvd-levynä. Lokakuussa 2005 New Yorkin modernin taiteen museo järjesti kaksiviikkoisen Defa-elokuvien festivaalin, ja Suomessa Defa-elokuvien katsaus järjestettiin Tampereella keväällä ja Turussa syksyllä 2009.^[4][5]

Defa-studioiden kulttuuriperintöä vaalii saksalainen säätiö Defa-Stiftung.^[6] Yhdysvaltalaisen Massachusettsin yliopiston Amherstin kampuksella toimii The DEFA Film Library, ainoa Saksan ulkopuolella sijaitseva Defa-filmeihin erikoistunut laitos.^[7]

1. ↑ Dr. Rainer Rother, taiteellinen johtaja, Deutsche Kinemathek, Berliini (Arkistoitu – Internet Archive), Filmikamari. Viitattu 13.3.2014.
2. ↑ Gerd Gemunde: Between Karl May and Karl Marx: The DEFA Indianerfilme (1965–1983), Gerd Gemunden: New German Critique, No. 82, East German Film, Winter 2001, Veikko Huuskosen vuonna 2008 kirjoittaman artikkelin Western kylmän sodan propagandavälineenä mukaan. Uuden Suomen blogikirjoitus 3.8.2013. Viitattu 13.3.2014.
3. ↑ Luoma, Jukka: Saksan legendaarinen elokuvakaupunki menee myyntiin. Helsingin Sanomat, 16.5.1992, s. 24. Näköislehden aukeama (tilaajille).
4. ↑ Toisenlainen maailma 8.–30.5.2009 – DEFA-elokuvia DDR:stä Niagarassa (Arkistoitu – Internet Archive), Filmikamari. Viitattu 13.3.2014.
5. ↑ Toisenlainen maailma - DEFA-elokuvia DDR:stä (Arkistoitu – Internet Archive), Turun kaupunki 20.9.2009. Viitattu 13.3.2014.
6. ↑ Defa-Stiftung. Viitattu 13.3.2014.
7. ↑ The DEFA Film Library, University of Massachusetts Amherst. Viitattu 13.3.2014.