Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Danielle Fishel | |
---|---|
![]() |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Danielle Christine Fishel |
Syntynyt | 5. toukokuuta 1981![]() |
Ammatti | näyttelijä |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1992– |
Merkittävät roolit |
Topanga Lawrence (Isojen poikien leikit) |
Palkinnot | |
|
|
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Danielle Christine Fishel (s. 5. toukokuuta 1981 Mesa, Arizona, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän on esiintynyt muun muassa Topanga Lawrencen roolissa televisiosarjassa Isojen poikien leikit.
Fishel on nähty myös useissa elokuvissa. Hän oli joulukuussa 1998 Seventeen-lehden kannessa.
Fishel on palkittu YoungStarilla vuonna 1998. Hän oli uudelleen ehdolla 2000. Hän on lisäksi ollut ehdolla kahden Young Artist -palkinnon saajaksi vuosina 1996 ja 1997.