David Duke | |
---|---|
![]() David Duke vuonna 2002 |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1. heinäkuuta 1950 |
Aiheesta muualla | |
Virallinen sivu | |
David Ernest Duke (s. 1. heinäkuuta 1950) on yhdysvaltalainen poliittinen aktivisti. Duke on valkoinen nationalisti ja kuvailee itseään roturealistiksi. Hän kannattaa rotujen sekoittumisen estämistä ja valkoista ylivaltaa.[1][2]
Duke on entinen Louisianan edustajainhuoneen jäsen ja osallistunut presidentinvaalin esivaaliin sekä republikaanina että demokraattina.[3] Hän liittyi vuonna 1967 Ku Klux Klaniin ja oli 1974–1978 Knights of the Ku Klux Klan -järjestön suurvisiirin (Grand Wizard) arvoinen johtaja.[4]
Duke uskoo juutalaisten taloudelliseen ja poliittiseen ylivaltaan sekä mediavaltaan länsimaissa, eritoten Yhdysvalloissa. ADL on kuvaillut Dukea ”Amerikan ehkä tunnetuimmaksi rasistiksi ja antisemitistiksi”. Duke on tunnettu holokaustin kiistäjä.[3]
Duke esittää väitettä juutalaisten maailmanlaajuisesta salaliitosta, joka pyrkii tuhoamaan valkoisen rodun maahanmuuton ja sekoittumisen kautta.[5] Duke piti Donald Trumpia parhaana republikaanien vuoden 2016 esivaaliehdokkaista ja kehui erityisesti Trumpin suunnitelmaa karkottaa 11 miljoonaa paperitonta siirtolaista.[6] Trump vastasi, että hän ei halua eikä tarvitse Duken kannatusta.[7]