Dongola on muinainen kaupunki Niilin itärannalla nykyisessä Sudanissa. Erotuksena 1800-luvun alussa perustetusta uudesta Dongolan kaupungista siitä käytetään nimitystä ”Vanha Dongola”.
Dongola oli samannimisen Nubian alueen, keskiaikaisen Mukurran kuningaskunnan ja sitä seuranneen Dongolan muslimiruhtinaskunnan pääkaupunki. Dongolan ruhtinaskunta oli 1500-luvulta 1800-luvun alkuun saakka Sennarin vasallivaltio. Egyptiläiset valtasivat alueen vuonna 1820.[1]
Kaupunki mainitaan ensimmäisen kerran 600-luvulla. 900–1200-luvuilla se oli kaupan ja käsityöammattien keskus, jossa asui kymmeniä tuhansia ihmisiä. Dongolasta on säilynyt linnoituksen, freskoin koristeltujen kirkkojen ja asuintalojen jäännöksiä.[1] Puolalainen arkeologiryhmä jatkaa lähellä sijainneen pyhän kolminaisuuden luostarin kaivauksia.[2]