Donner on saksalaistaustainen suomalainen suku, jonka jäsenistä moni nousi 1800- ja 1900-luvulla vaikutusvaltaiseen asemaan Suomen kulttuurissa ja politiikassa.
Suvun varhaisimpana tunnettuna kantaisänä mainitaan lyypekkiläinen meripihkaseppä Jürgen Donner (k. mahd. 1681). Hänen pojakseen oletettu Jochim Donner (1669–1748) muutti vuonna 1693 Nevanlinnaan ja avioitui sikäläisen Christina Röhlingin kanssa. Hän toimi saksalaisen koulun rehtorina ja kaupungin tultua hävitetyksi Suuressa Pohjan sodassa (1700–1721) hän siirtyi Helsingin kautta Tukholmaan, jonne perusti kauppahuoneen. Hänen poikansa Alexander Donner (1708–1772) siirtyi kauppiaaksi Kokkolaan.[1]
Donnerit ovat yksi niistä rahakkaista valtaa pitävistä perheistä, jotka mainitaan nimeltä laulussa ”Laulu 20 perheestä”. Merkittävä osa Donnerien varallisuutta on perintöä pietarsaarelaiselta Malm-suvulta.