Dragnet on yhdysvaltalainen radiossa 1949–1957 esitetty jännityskuunnelmasarja, jonka pohjalta on myöhemmin tehty useita televisiosarjoja ja elokuvia.[1] Dragnetin loi Jack Webb, joka myös toimi sarjan ohjaajana ja pääroolin, Joe Fridayn, esittäjänä.[1] Sarja pyrki olemaan realistinen, ja se rikkoi joitain ajalle tyypillisiä tabuja kuvaamalla toisinaan myös seksuaalirikoksia ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa.[1] Jaksot olivat tosipohjaisia ja perustuivat Los Angelesin poliisin tutkimiin rikoksiin.[1]
Radiosarjan ensimmäinen jakso esitettiin 3. heinäkuuta 1949 NBC:n radioverkon kautta.[1] Päähenkilönä oli Webbin esittämä etsiväkersantti Joe Friday.[1] Fridayn ensimmäistä apulaista kersantti Ben Romeroa esitti Barton Yarborough.[2] Yarborough'n kuoltua yllättäen joulukuussa 1951, Fridayn uudeksi apulaiseksi tuli Barney Phillipsin esittämä Ed Jacobs.[2] Seuraavana syksynä hänet puolestaan korvattiin Ben Alexanderin esittämällä Frank Smithillä.[2] Muita sarjan vakionäyttelijöitä olivat muun muassa Joe Fridayn äitiä näytellyt Peggy Webber sekä Raymond Burr, joka näytteli etsivien päällikköä Ed Backstrandia.[2] Sarjan viimeinen jakso lähetettiin 26. helmikuuta 1957.[2] Kaikkiaan sarjassa esitettiin 318 eri jaksoa, kukin kestoltaan 30 minuuttia.[1]
Dragnetin televisioversiota tehtiin osittain päällekkäin radioversion kanssa.[1] Ensimmäinen jakso lähetettiin 16. joulukuuta 1951 ja viimeinen 16. elokuuta 1959.[1] Näyttelijät olivat samoja kuin sarjan radioversiossakin.[1] Sarjaa esitettiin kaikkiaan 275 jaksoa.[1]
Sarjan toisen televisioversion lähetykset aloitettiin tammikuussa 1967.[3] Edellisestä sarjasta erottuakseen sarja oli tällä kertaa nimeltään Dragnet 1967.[4] Joe Fridayta esitti edelleen Jack Webb, ja hänen kumppanikseen tuli Harry Morganin esittämä Bill Cannon.[3] Sarja päättyi syyskuussa 1970.
Kolmatta Dragnet-televisiosarjaa esitettiin lokakuusta 1989 syyskuuhun 1990.[5] Jack Webb oli kuollut 1982, ja tuottajat päättivät olla käyttämättä enää samoja roolihahmoja.[5] Uusiksi hahmoiksi tulivat Thalmus Rasulalan esittämä kapteeni Boltz, Jeff Osterhagen esittämä etsivä Vic Daniels, ja Don Stroudin ja Bernard Whiten esittämät kapteeni Lussen ja Carl Molina.[6] Sarjaa ehdittiin tehdä 52 puolen tunnin mittaista jaksoa ennen sen lakkauttamista.[5]
Neljännen ja toistaiseksi viimeisimmän Dragnetin lähetykset alkoivat helmikuussa 2003.[7] Tälle kertaa käyttöön otettiin alkuperäisen sarjan roolinimet ja Joe Fridayta esitti Ed O'Neill ja Frank Smithin roolin sai Ethan Embry.[8] Sarjan tuottajana oli Dick Wolf.[7] Tämäkin sarja jäi lyhytikäiseksi ja sen viimeinen jakso lähetettiin toukokuussa 2004.[7]
Dragnetin pohjalta on tehty myös kolme elokuvaa. Sekä vuonna 1954 tehdyssä ensimmäisessä elokuvassa Poliisiverkko että vuonna 1966 tehdyssä televisioelokuvassa Dragnet pääosaa esitti Jack Webb, joka myös ohjasi molemmat elokuvat.[9][10] Kolmas elokuva Haavi auki – kelmit kiinni oli komediallinen ja sen ohjasi Tom Mankiewicz vuonna 1987.[11] Elokuvan pääosissa esiintyivät Dan Aykroyd Joe Fridayna ja Tom Hanks Pep Streebekinä.[11]