Duris | |
---|---|
Δοῦρις | |
![]() Duriksen signeeraus maljassa: ΔΟΡΙΣ ΕΓΡΑΦΣΕΝ, ”Duris maalasi [minut]”. Teos vuodelta 490–480 eaa. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 500-luku eaa. |
Kuollut | 400-luku eaa. |
Ammatti | savenvalaja ja vaasimaalari |
Taiteilija | |
Aktiivisena | n. 500–460 eaa. |
Taidesuuntaus | punakuviokeramiikka |
Duris (m.kreik. Δοῦρις, Dūris tai Douris) oli antiikin kreikkalainen savenvalaja ja vaasimaalari, joka teki ja maalasi attikalaista punakuviokeramiikkaa. Hän toimi Ateenassa arkaaisella kaudella noin vuosina 500–460 eaa.[1][2]
Duris teki erityisesti kyliksejä ja muita juomamaljoja ja pitoastioita. Hän maalasi muun muassa savenvalaja Eufronioksen vaaseja. Yhteensä hänen tekemikseen on luettu noin kolmesataa eri vaasia.[1] Duriksen tyyli oli hänen ensimmäisissä teoksissaan vielä arkaaisen jäykkää, mutta myöhemmin hänen työtapansa muuttui huomattavasti pehmeämmäksi. Muodot tulivat hienostuneemmiksi ja saivat attikalaiselle vaasimaalaukselle tyypillistä viehättävyyttä.