Eduskuntavaalit 1975

Suomen eduskuntavaalit 1975

1972 ← 21.–22. syyskuuta 1975 → 1979

→ valitut kansanedustajat

Kaikki 200 paikkaa eduskuntaan 101 paikkaa tarvitaan enemmistöön Äänestysprosentti 79,7 % 1,7 %-yks.   Ensimmäinen puolue Toinen puolue Kolmas puolue   Johtaja Rafael Paasio Ele Alenius Johannes Virolainen Puolue Sosiaalidemokraatit SKDL Keskustapuolue Johtaja alkaen 1963 1967 1964 Viime vaalit 55 paikkaa, 25,78 % 37 paikkaa, 17,02 % 35 paikkaa, 16,41 % Saadut paikat 54 40 39 Paikkojen muutos 1 3 4 Äänet 683 590 519 483 484 772 Kannatus 24,86 % 18,89 % 17,63 % Muutos 0,9 %-yks. 1,9 %-yks. 1,2 %-yks.   Neljäs puolue Viides puolue Kuudes puolue   Johtaja Harri Holkeri Carl Olof Tallgren Pekka Tarjanne Puolue Kokoomus Ruotsalainen kansanpuolue Liberaalit Johtaja alkaen 1971 1974 1968 Viime vaalit 34 paikkaa, 17,59 % 9 paikkaa, 5,06 % 7 paikkaa, 5,16 % Saadut paikat 35 9 9 Paikkojen muutos 1 2 Äänet 505 145 128 211 119 534 Kannatus 18,37 % 4,66 % 4,35 % Muutos 0,8 %-yks. 0,4 %-yks. 0,8 %-yks.   Seitsemäs puolue Kahdeksas puolue   Johtaja Raino Westerholm Veikko Vennamo Puolue Suomen Kristillinen Liitto SMP Johtaja alkaen 1970 1959 Viime vaalit 4 paikkaa, 2,53 % 18 paikkaa, 9,16 % Saadut paikat 9 2 Paikkojen muutos 5 16 Äänet 90 599 98 815 Kannatus 3,29 % 3,59 % Muutos 0,8 %-yks. 5,6 %-yks.

Pääministeri ennen vaaleja Rafael Paasio Sosiaalidemokraatit Uusi pääministeri Rafael Paasio Sosiaalidemokraatit

Suomen 27. eduskuntavaalit järjestettiin 21.–22. syyskuuta 1975. Presidentti Urho Kekkonen oli tuolloin antanut määräyksen eduskunnan hajottamisesta ja uusien vaalien järjestämisestä; muussa tapauksessa vaalit olisivat olleet seuraavan vuoden maaliskuussa. Tämä on ollut toistaiseksi viimeisin kerta, kun niin on tehty. Aiheena edus­kunnan hajottamiseen oli varsinkin Keskustapuolueen edus­kunta­ryhmän ilmoitus, ettei se voinut hyväksyä kehitysalueita koskevia lain­säädäntö­hankkeita sellaisina kuin hallitus­puolueet olivat asiasta sopineet.^[1]

Vaalien suurimmat voittajat olivat Suomen Kristillinen Liitto, joka lisäsi paikkalukuaan yli puolella, sekä Keskustapuolue, Liberaalinen Kansanpuolue ja Suomen Kansan Demokraattinen Liitto. Vuoden 1972 vaalien jälkeen hajonneen Suomen Maaseudun Puolueen kannatus romahti puolueen eduskuntaryhmän supistuessa kaksihenkiseksi; vastaavasti Keskusta ja SKDL saivat takaisin SMP:lle vuosina 1970 ja 1972 menettämiään ääniä. Myös SMP:sta päättyneen vaalikauden alkupuolella irtautunut Suomen kansan yhtenäisyyden puolue menetti miltei kaikki eduskuntapaikkansa. Alkaneella vaalikaudella SKYP putosi eduskunnasta ainoan kansanedustajan Matti Asunmaan siirtyessä keväällä 1977 Keskustaan. Kokoomuksen kansanedustaja Kullervo Rainio loikkasi Perustuslailliseen Kansanpuolueeseen saman vuoden loppukesällä.^[2]

SKDL:n kohdalla vaalivoiton merkitystä vähensi se, että saman järjestön sisällä toimi käytännössä kaksi puoluetta – Aarne Saarisen johtama enemmistö ja Taisto Sinisalon johtama, hänen mukaansa taistolaisiksi kutsuttu vähemmistö –, jotka pystyivät sopimaan keskenään vain hyvin harvoista asioista. Näkemyserot näiden ryhmittymien välillä olivat jopa suuremmat kuin monien muiden puolueiden välillä.^[3]

Pian sen jälkeen kun määräys uusista vaaleista oli annettu, muodostettiin Liina­maan virka­mies­hallitus, ja sitä seurasivat Miettusen II hallitus, Miettusen III hallitus ja Sorsan II hallitus.

1. ↑ Otavan suuri Ensyklopedia, 2. osa (Cid – Harvey), s. 932, art. Eduskunta. Otava, 1977. ISBN 951-1-04170-3
2. ↑ Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 265. Helsinki: Otava, 1987.
3. ↑ Seppo Zetterberg (toim.): Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 896. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1987.