Elokuvan historia katsotaan yleisimmin alkaneeksi vuodesta 1895, jolloin Lumièren veljekset järjestivät ensimmäisen varsinaisen elokuvaesityksen. Seuraavien kahden vuosikymmenen aikana elokuvan kerronta ja tekniikat etsivät muotojaan. Elokuvan historian käännekohtia ovat esimerkiksi Hollywoodin studiojärjestelmän perustaminen 1910-luvulla, mykkäelokuvan kukoistuskausi 1920-luvulla, äänielokuvan synty vuonna 1927, Hollywood-elokuvan klassinen kausi 1930-luvulta 1950-luvulle, värin ja laajakangasformaatin yleistyminen 1950-luvulla, eurooppalainen realismi ja uuden aallon elokuva sekä digitaalisuuden yleistyminen 1990-luvulla.
Elokuva oli ensimmäinen audiovisuaalinen massamedia. Tämän vuoksi sitä käytettiin muun muassa uutisten ja valistuksen/propagandan levittämiseen aina television yleistymiseen saakka. Tämän jälkeen elokuvaa on käytetty lähinnä taiteen ja viihteen välineenä.