Ernst Bernhard Lohrmann (30. kesäkuuta 1803 Westfalen – 17. kesäkuuta 1870 Tukholma, Ruotsin kuningaskunta) oli saksalaissyntyinen suomalainen kirkkoihin ja julkisiin rakennuksiin erikoistunut arkkitehti.[1]
Lohrmannin vanhempien nimet eivät ole tiedossa. Hänen vaimonsa oli Julie Stagge. Lohrmann opiskeli ensin Göttingenissä vuodesta 1821 alkaen ja suoritti sitten Berliinissä maanmittausalan tutkinnon vuonna 1827. Valmistuttuaan hän toimi Preussissa maa- ja vesirakennusten tarkastajana, kunnes siirtyi Suomeen vuonna 1841.[1]
Hän toimi Carl Ludvig Engelin jälkeen Suomen intendentinkonttorin päällikkönä ja myöhemmin yleisten rakennusten ylihallituksen ylitirehtöörinä, mistä tehtävästä hän erosi vuonna 1867. Lohrmannin toimintaa on arvostettu sen vuoksi, että hän uudisti, laajensi ja kehitti intendentinkonttoria. Hän loi muun muassa lääninarkkitehtijärjestelmän ja uudisti intendentinkonttorin organisaation ja ohjesäännön.[1]
Arkkitehtina Lohrmann vaikutti Suomessa uusgotiikan vakiinnuttajana. Hänen aikanaan tapahtui Suomen rakennustaiteessa huomattava tyylillinen muutos, kun siirryttiin uusklassismista kertaustyyleihin. Lohrmannin toiminta Suomessa oli tuloksellista rakennushallinnollisella alalla. Lääninarkkitehtien virat toivat Suomeen ruotsalaisia arkkitehteja ja toisaalta suomalaisten arkkitehtien kouluttautumisesta pidettiin tarkkaa huolta. Arkkitehtina Lohrmannia ei ole pidetty Engelin veroisena, mutta hänen rakennuksillaan koetaan olevan ansiokasta rauhallisuutta ja pidättyvyyttä.[1]