Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Eturauhasen tulehdus on eturauhaseen tuleva tulehdus, johon sairastuu arviolta 20 % miehistä jossain elämänsä vaiheessa, ja joillakin se uusiutuu jatkuvasti, jopa useita kertoja vuosittain. Vaiva voi iskeä keneen tahansa mieheen, 15-vuotiaasta ylöspäin. Vastoin yleistä luuloa eturauhasen tulehdus ei merkitse suurta eturauhassyövän riskiä. Eturauhasen tulehdus aiheuttaa helposti masennusta ja pelkoja vakavammista sairauksista tai vaikkapa hedelmättömyyden pelkoa. Joskus potilaita on ohjattu myös psykologin hoitoon.
Tulehdus johtuu joko bakteeri-infektiosta, kuten seksitauti klamydiassa, tai lantion tai ristiselän alueen kylmettymisestä. Eräs oletettu syy toistuviin tulehduksiin on virtsan tunkeutuminen eturauhaseen. Yleensä oireina jotain seuraavista: kipua ja/tai verta virtsatessa, virtsaamisen vaikeutta, tihentynyttä tarvetta virtsaamiseen myös öisin, kipua yhdynnässä ja ulostaessa tai edellä mainittujen jälkeen. Voi olla myös jatkuvaa kipua lantion ja ristiselän alueella tai suoraan itse eturauhasessa. Jotkut potilaat kokevat istuvansa ikään kuin tyynyn päällä. Samoja oireita liittyy myös eturauhasen ja virtsarakon syöpään, joten lääkärin tutkimus on siksi aiheellinen. Virtsarakko täynnä urheileminen – esimerkiksi juokseminen – voi edesauttaa eturauhasen tulehduksen syntyä. Ylipaino ja ikä ovat myös riskitekijöitä.
Eturauhasen tulehduksesta on myös olemassa krooninen muoto, joka on yleisin eturauhasen tulehduksen muoto ja joka ei ole bakteerien aiheuttama. Oireet vaihtelevat ja ovat pääsääntöisesti samantyyppisiä kuin akuutissa bakteerien aiheuttamassa muodossa. Lisäoireena esiintyy harmaata vuotoa virtsaputkesta. Vuoto muistuttaa monella tavoin klamydian aiheuttamaan tulehdusta, vaikka siitä ei ole kyse. Tähän eturauhasen tulehdukseen syynä voi olla myös stressi tai muut psykologiset tekijät. Tulehdus on pitkäkestoinen ja voi olla harvinaisen hankala täysin parantaa.