Formantti on resonanssin vahvistama osaääneistön taajuus[1]. Puheen ja äänen tutkimuksessa sillä tarkoitetaan erityisesti äänen taajuusspektrin amplitudihuippuja[2], eli taajuusalueita, joille akustinen energia on kasaantunut. Formantilla voidaan tarkoittaa myös ääntöväylän siirtofunktiota, joka synnyttää taajuusspektrin amplitudihuiput.[3]
Vokaali (IPA) | Formantti F1 (Hz) | Formantti F2 (Hz) | Erotus F2 − F1 (Hz) |
---|---|---|---|
i | 240 | 2400 | 2160 |
y | 235 | 2100 | 1865 |
e | 390 | 2300 | 1910 |
ø | 370 | 1900 | 1530 |
ɛ | 610 | 1900 | 1290 |
œ | 585 | 1710 | 1125 |
a | 850 | 1610 | 760 |
ɶ | 820 | 1530 | 710 |
ɑ | 750 | 940 | 190 |
ɒ | 700 | 760 | 60 |
ʌ | 600 | 1170 | 570 |
ɔ | 500 | 700 | 200 |
ɤ | 460 | 1310 | 850 |
o | 360 | 640 | 280 |
ɯ | 300 | 1390 | 1090 |
u | 250 | 595 | 345 |
Taajuudeltaan kolmea alinta, ääniväylän muodosta suoraan riippuvaista formanttia merkitään F1, F2 ja F3. Konsonanttien muodostuminen on useiden formanttien summa, mutta yleensä jo alimmat formantit F1 ja F2 riittävät erottamaan vokaalit toisistaan. Havaitun vokaalin laadun ja kahden ensimmäisen formantin välistä yhteyttä voidaan tarkastella esimerkiksi kuuntelemalla täällä, miten ääniväylän ominaisuuksia simuloivat kaistanpäästösuodattimet vaikuttavat synteettiseen äänilähteeseen.
Formantit ovat perustaajuudesta riippumattomia, mutta mikäli perustaajuus on resonanssialuetta ylempänä, formantit voivat kadota. Esimerkiksi sopraanon laulamia vokaaleja on hankala erottaa toisistaan[5].