Franciscus | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Jorge Mario Bergoglio |
Syntynyt | 17. joulukuuta 1936 Buenos Aires, Argentiina |
Kansalaisuus |
argentiinalainen vatikaanilainen |
Paavi | |
Paavius alkoi | 13. maaliskuuta 2013 |
Edeltäjä | Benedictus XVI |
Nimikirjoitus |
|
Franciscus[3] (alkup. Jorge Mario Bergoglio, esp. [ˈxorxe ˈmaɾjo βerˈɣoɣljo], s. 17. joulukuuta 1936 Buenos Aires) on argentiinalainen katolisen kirkon paavi. Hänet valittiin paavi Benedictus XVI:n seuraajaksi 13. maaliskuuta 2013. Bergoglio toimi Buenos Airesin arkkipiispana vuodesta 1998 paaviksi valitsemiseensa asti. Kardinaalin arvon hän sai vuonna 2001. Franciscus on Vatikaanin virallisten luetteloiden mukaan 266. paavi. Hän on paavina sekä ensimmäinen jesuiitta ja eteläamerikkalainen että ensimmäinen ei-eurooppalainen 700-luvulla eläneen Gregorius III:n jälkeen.
Vuonna 2014 Franciscus pyysi Argentiinan viranomaisia uusimaan hänen Argentiinan passinsa ja henkilökorttinsa, mutta siten, että hänet esitettäisiin niissä yksityishenkilönä. Paavin virkansa puolesta Franciscus on myös Vatikaanin kansalainen.[4][5]