Back فثالات Arabic Ftalatlar Azerbaijani Ftalat Catalan Ftaláty Czech Ftalater Danish Phthalsäureester German Φθαλικές ενώσεις Greek Phthalates English Ftalato Esperanto Ftalato Spanish
Ftalaatit ovat ftaalihapon estereitä. Niitä valmistetaan hapon ja alkoholin esteröintireaktiolla.
Ftalaatteja käytetään laajalti muovien, kuten polyvinyylikloridin (PVC) pehmentämiseen.[1] PVC-muovissa on ftalaatteja tyypillisesti 16–60 %. Laajimmin käytetty ftalaatti on DEHP, ja muita yleisesti käytettyjä ja mahdollisesti terveydelle haitallisia ftalaatteja ovat DBP, BBP eli bentsyylibutyyliftalaatti, DINP ja DIDP[1]. Suomessa DEHP:stä eli di(2-etyyliheksyyli)ftalaatista suurin osa (80–90 %) käytetään muovien pehmittiminä. Viime vuosina sen käyttö on kuitenkin vähentynyt ja sitä on korvattu erityisesti di-isononyyliftalaatilla (DINP) ja di-isodekyyliftalaatilla (DIDP).
Eräät ftalaatit, kuten di(2-etyyliheksyyli)ftalaatti (DEHP) ja dibutyyliftalaatti (DBP) on luokiteltu lisääntymiselle vaarallisiksi. Ftalaattien epäillään häiritsevän hormonitoimintaa[1]. Viime vuosina useita pehmeitä muovileluja on Suomessa vedetty pois markkinoilta haitallisen suurien ftalaattipitoisuuksien vuoksi.
Ftalaatteja käytetään myös elintarvikekontaktimateriaaleissa, kosmetiikassa ja saippuoissa, pakkauksissa, lääketieteellisissä laitteissa ja elektroniikassa, rakennusaineissa, liimoissa, vahoissa, tekstiileissä, maaleissa ja painomusteissa. Ftalaatteja käytetään myös lääketablettien päällystämiseen, ravintolisien viskositeetin hallintaan, geelin ja filmien muodostusaineina, stabilisaattoreina ja voiteluaineina.[1]
Ftalaatit hajoavat nopeasti ympäristössä ja elimistössä. Niiden puoliintumisaika, eli aika jona puolet yhdisteestä hajoaa, on joistakin tunneista vuorokausiin. Ftalaatit eivät siis kerry ravintoketjussa eivätkä varastoidu elimistöön. Laajan käytön vuoksi niille altistutaan kuitenkin päivittäin.[1]