Hashim Safieddine (arab. هاشم صفي الدين, Hāšim Ṣafī ad-Dīn; 1964 – 3. lokakuuta 2024[1]) oli libanonilainen Hizbollah’n toimija, jonka Yhdysvallat ja Saudi-Arabia luokittelivat terroristiksi toukokuussa 2017.[2]
Safieddine oli alusta lähtien mukana Hizbollah’n toiminnassa. Hän kouluttautui johtotehtäviä varten Qomissa[3] Iranissa 1980-luvulla. Hän nousi Hizbollah’n toimeenpanevan kokouksen johtoon vuonna 1992 Hassan Nasrallah’n noustua pääsihteeriksi. Safieddine vastasi Hizbollah’n poliittisista, sosiaalisista, kulttuurisista ja kasvatuksellisista toiminnoista. Vuonna 2008 Nasrallah nimitti Safieddinen potentiaaliseksi seuraajakseen. Safieddine oli Nasrallah’n serkku äidin puolelta. Hänen veljensä Abdallah Safieddine on toiminut Hizbollah’n edustajana Iranissa.[2]
Safieddinen väitettiin kuolleen 14. kesäkuuta 2024 Israelin ilmaiskussa asuntoonsa Deir Qanoun En Nahrissa. Hizbollah’n edustaja väitti asunnon olleen tyhjillään iskun sattuessa.[2] Hassan Nasrallah sai surmansa 27. syyskuuta 2024, ja Safieddinea pidettiin tuolloin hänen mahdollisena seuraajanaan.[3] Libanonin tiedotusvälineet kuitenkin ilmoittivat 28. syyskuuta 2024 Naim Qassemin nousseen varajohtajan paikalta Hizbollah’n johtoon.[4] Safieddinea vastaan tehtiin jälleen ilmaisku lähellä Beirutin kansainvälistä lentoasemaa yöllä 3.–4. lokakuuta.[5][6] Israelin puolustusvoimat ilmoittivat 22. lokakuuta Safieddine saaneen surmansa kuun alun iskuissa.[7]