He-Man (engl. He-Man and the Masters of the Universe) on Filmationin tuottama yhdysvaltalainen animaatiosarja, joka perustuu Mattelin lelusarjaan Masters of the Universe. Sarjasta tuotettiin 130 jaksoa kahden tuotantokauden verran, jotka esitettiin Yhdysvalloissa vuosien 1983–1985 välisenä aikana. Suosion myötä tuotettiin spin-off animaatio She-Ra: Mahdin prinsessa, jossa seurattiin He-Manin siskon seikkailuja.
Sarjasta tuli erittäin suosittu animaatiosarja 1980-luvulla. He-Man tunnettiin myös sensuurirajojen rikkomisesta, muun muassa lasten animaatioissa sai ensimmäistä kertaa olla mukana lihaksikkaita hahmoja, jotka saivat lyödä muita hahmoja. He-Man ei kuitenkaan saanut käyttää miekkaansa usein ja hän tyytyi enimmäkseen heittämään vihollisensa maahan heidän lyömisensä sijaan. He-Man käytti miekkaansa enemmän puolustukseen eikä koskaan hyökätäkseen ja pyrki muutenkin käyttämään fyysisiä voimiaan mahdollisimman vähän toisen vahingoittamiseen.