Helmikuun manifesti

Helmikuun manifesti eli Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistuskirja (AsK 3/1899) oli Venäjän keisari Nikolai II:n 15. helmikuuta 1899 antama säädös, jolla asetettiin erityinen säätämisjärjestys Suomen suuriruhtinaskuntaa koskeville yleisvaltakunnallisille laeille. Niitä olivat kaikki sellaiset lait, jotka koskivat samalla koko Venäjän valtakunnan etuja. Manifesti jätti Suomen säätyvaltio­päiville näiden lakien säätämisessä vain neuvoa-antavan roolin. Sitä pidetään Suomessa ensimmäisen sortokauden ja yleisesti sortovuosien alkuna.^[1][2][3]

Manifestin yhteydessä julkaistiin yleisvaltakunnallisten lakien säätämisen perussäännökset, joiden mukaan lakiesitykset käsittelisi Venäjän valtakunnanneuvosto. Lopullinen päätösvalta jäi keisarille. Yleisvaltakunnallisiksi katsottavien asioiden piiriä ei määritelty tai rajattu.

Helmikuun manifesti valmisteltiin suomalaisilta salaa, joskin sen pohjana oli kahden 1890-luvun alussa toimineen venäläis-suomalaisen komitean työ. Sen välitön tarkoitus oli mahdollistaa Suomen erillisen sotaväen lakkauttaminen, johon Suomen valtiopäivät eivät olleet halunneet suostua. Manifesti toimi kuitenkin myös lähtölaukauksena Suomen kenraalikuvernööriksi vuonna 1898 nimitetyn Nikolai Bobrikovin politiikalle, joka tähtäsi Suomen autonomian eli itsehallinnon kaventamiseen ja Suomen venäläistämiseen monin muinkin tavoin. Manifestia vastaan koottiin Suomessa suuri adressi.

Suomalaiset pitivät helmikuun manifestia valtiokaappauksena. Kun Suomi oli vuonna 1809 liitetty Venäjään, oli keisari Aleksanteri I luvannut, että vanhat lait pidettäisiin voimassa. Suomessa sittemmin vakiintuneen tulkinnan mukaan tämä koski myös Ruotsin kustavilaisia perustuslakeja, joissa oli määritelty valtiopäivien valtaoikeudet. Näitä oikeuksia oli kunnioitettu siitä alkaen, kun Suomen valtiopäivät olivat vuonna 1863 alkaneet kokoontua. Valtiopäivien oikeuksien kaventamisen yksipuolisella keisarin määräyksellä katsottiin rikkovan perustuslakeja. Suomalaisten mielestä Nikolai II rikkoi samalla myös hallitsijanvakuutuksensa valan, jossa hän oli luvannut suojella Suomen lakeja. Venäläisen katsantokannan mukaan Suomen perustuslait eivät voineet olla itsevaltiaan keisarin yläpuolella.

Vaikka helmikuun manifesti kavensi Suomen autonomiaa, on se saanut historiassa merkitystään suuremman maineen. Ainoa suoraan manifestin pohjalta säädetty laki oli vuoden 1901 ase­velvollisuus­laki, joka lakkautti Suomen sotaväen ja määräsi suomalaiset suorittamaan asevelvollisuutensa Venäjän armeijassa. Helmikuun manifesti kumottiin tilapäisesti vuoden 1905 marraskuun manifestilla ja lopullisesti vuoden 1917 maaliskuun manifestilla.

1. ↑ februarimanifestet hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
2. ↑ Klinge 1997, s. 344–349, 356–358.
3. ↑ Tommila 1960, s. 51.