Henrik Visnapuu

Henrik Visnapuu (2. tammikuuta 1890 Valgamaa, Viro – 3. huhtikuuta 1951 New York, Yhdysvallat) oli virolainen runoilija. Hän kuului kirjailijaryhmä Siuruun, jonka myrsky ja kiihkokauden huomattavin edustaja hän oli Marie Underin ohella.^[1]

Visnapuun esikoiskokoelma Amores (1917) herätti kohua. Siinä ja muissa varhaisissa kokoelmissaan Visnapuu esiintyy varsinkin rakkauslyyrikkona, mutta mukana niissä on myös luontoaiheita. Hän kirjoitti myös vallankumouksen tragiikasta ja uskonnollisista kokemuksista. 1920-luvulta lähtien hän kirjoitti erityisesti isänmaasta. Lyriikan lisäksi hän julkaisi muun muassa näytelmiä ja esseitä sekä vuonna 1951 muistelmateoksen Päike ja jõgi.^[2]

Visnapuu oli 1935–1937 propagandaministeriön neuvos, kuului vuosina 1937–1940 Uus-Eestin toimituskuntaan ja oli samaan aikaan kirjallisuusaikakauskirja Varamun toimittaja. Hän lähti 1944 maanpakoon Saksaan, mistä 1949 muutti Yhdysvaltoihin.^[1][3] Hänen pakolaisvuosinaan kirjoittamastaan lyriikasta ilmenee isänmaan kaiho ja rakkauden peruselämys^[2].

1. ↑ ^{a b} Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä OITSK ei löytynyt
2. ↑ ^{a b} Facta. 10-osainen tietosanakirja 10, TYÖ–ÖÖ, s. 730. (8. p. 1976) Helsinki: WSOY.
3. ↑ Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Visnapuu, Henrik”, Otavan kirjallisuustieto, s. 856. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X