Herra Koipeliini (Monsieur Cryptogame) oli vuonna 1830 alkunsa saanut sarjakuva, jonka kehitti yhtenä sarjakuvan kantaisistä pidetty sveitsiläinen Rodolphe Töpffer. Sen 1845 julkaistu kirjaversio levisi käännöksenä moniin Euroopan maihin.[1] Suomessa osa siitä ilmestyi jatkosarjana Sanomia Turusta -lehdessä 1857.[2] Sen mukaan on saanut nimensä suomalainen, käännössarjakuville myönnettävä Herra Koipeliini -palkinto.
Aikuiselle väestölle suunnatussa Herra Koipeliinissa ei käytetty puhekuplia, ja tyyliltään se oli absurdia komediaa.[3] Sarjakuvan päähenkilö oli nuori herra Koipeliini, jota kiinnostivat luonnontieteet ja perhosten keräily.[1]
Töpffer teki alkuperäiset piirroksensa litografioina. Taiteilija Cham valmisti niistä puupiirrosversiot vuonna 1845.[3]