Hevospihatto (myös pihattotalli tai pihatto) on hevosille tarkoitettu eläinsuoja, joka käsittää katoksen tai vähintään kolmen seinän muodostaman hallin ja sitä ympäröivän aitauksen. Pihatossa hevoset saavat itse päättää ovatko ulkona vai sisällä, ja pystyvät siten ulkoilemaan ja liikkumaan ympäri vuorokauden. Pihatto korvaa perinteisen tallin ja hevosten päivätarhauksen. Nimi pihatto tulee pihattonavetasta, joka on periaatteeltaan samantapainen eläinsuoja nautakarjalle.
Hevospihatot ovat pitkään olleet yleisiä muun muassa Keski-Euroopassa, mutta pohjoisessa hevosten hoitaminen ja kasvattaminen pihatto-olosuhteissa on viime vuosiin saakka ollut vähäistä.lähde?
Nykyisin Suomessa arvioidaan olevan noin 200 viiden–kymmenen hevosen pihattoa, lisäksi pienempiä pihattoja on runsaasti. Hevosten hoitaminen kylmissä olosuhteissa luo hoidolle omia haasteita. Soveltuvuus on myös rotusidonnaista, esimerkiksi shetlanninponit ja islanninhevoset selviytyvät paksun talvikarvansa ansiosta kylmissä olosuhteissa ilman erityisjärjestelyjä. Useimpien hevosrotujen ruokintaa on kuitenkin lisättävä kylminä aikoina korvaamaan ruumiinlämmön ylläpitoon kulunutta energiaa.[1]