Hiidenkirnu

Hiidenkirnu Rovaniemellä.
Hiidenkirnuja Kruununpuistossa Imatrankosken rannalla
Keijo Parkkusen tyhjentämä Mietoisten Mannuistenvuoren hiidenkirnu, jossa näkyy myös Parkkusen tekemä maalimerkki.
Hiidenkirnu Kivinokassa Helsingissä
Helsingin Roihupellon seudulla, Viilarintien eteläpuolella ollut [1]hiidenkouru.

Hiidenkirnu on kalliossa oleva lieriönmuotoinen kuoppa. Hiidenkirnut ovat syntyneet jääkauden jäätikköjen sulamisveden pyörittäessä isoa kiveä tai kiviä, jauhinkiviä eli pyörrekiviä, paikallaan, jolloin ne ovat kaivertaneet kallioon melko symmetrisiä ja sileäreunaisia koloja. Virran on täytynyt olla riittävän voimakas pitääkseen pienemmät kivet poissa, ja tarpeeksi korkea, jotta muut painavat kivet ohittaisivat syntyvän kirnun muualta virran syvemmistä kohdista eivätkä tukkisi syntyvää kirnua. Hiidenkirnujen syvyys voi olla useita metrejä. Monissa hiidenkirnuissa on edelleen jauhinkivi pohjalla.

Hiidenkirnuista ei ole tehty paljonkaan tutkimuksia Suomessa tai muualla maailmassa, joten maailman tai edes Suomen suurimmista hiidenkirnujen tarkkaa määrää ei ole tiedossa. Samoin hiidenkirnun käsite voi joskus olla hämärä. Esimerkiksi Jalasjärven Pirunpesää nimitetään usein hiidenkirnuksi, vaikka se on todellisuudessa rapauma.[2]

Sanaa hiidenkouru on esitetty erityisesti Helsingin Vartiokylän Viilarintien eteläpuolella sijaitsevalle pitkänomaiselle, sulavalinjaiselle kourumaiselle graniittimuodostelmalle. Geologiassa se määritellään jäätikön sulamisvesien uurtamaksi vesikouruksi. Nimitys hiidenkouru tai hiiden kouru ei kuitenkaan ole vakiintunut termi ja jää nähtäväksi vakiintuuko termi, vai jääkö se elämään erisnimenä, jolla tarkoitetaan nimenomaan Viilarintien kulutusmuodostumaa.[3][4]

  1. Jääkautinen hiidenkouru räjäytettiin kesken oikeusprosessin, helsinkiläismies teki rikosilmoituksen Helsingin Sanomat. 25.10.2019. Viitattu 25.10.2019.
  2. Pirunpesä - preglasiaalinen rapaumaonkalo Jalasjärvellä (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Toivakka, Karoliina: Jääkautinen hiidenkouru louhitaan Raide-Jokerin tieltä Helsingin Vartiokylässä: ”Yhdessä päivässä räjäytetään sellainen pala historiaa pois” Helsingin Sanomat. 2.8.2019. Sanoma Oy. Viitattu 4.9.2019.
  4. Kultti, Seija: Viilarintien kourun kertomaa (asiantuntijan blogikirjoitus) Raide-Jokeri. Raide-Jokerin projektitoimisto. Viitattu 5.9.2019.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne