Idrias | |
---|---|
Ἰδριάς | |
Sijainti | |
![]() ![]() Idrias |
|
Koordinaatit | |
Valtio | Turkki |
Paikkakunta | Salihpaşalar, Muğla |
Historia | |
Tyyppi | kaupunki |
Kulttuuri | antiikki |
Alue | Kaaria |
Idrias (m.kreik. Ἰδριάς) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Kaariassa Vähässä-Aasiassa nykyisen Turkin alueella.[1][2] Se sijaitsi lähellä nykyistä Muğlan maakunnan Salihpaşalaria.[3]
Idriaksen historiasta tiedetään vain vähän. Stefanos Byzantionlainen mainitsee sen aikaisemmaksi nimeksi Khrysaoris. Kaupungin mainitsevat myös Herodotos, Strabon ja Pausanias.[2][4] Vaikka Idrias on luettu nykytutkimuksessa arkaaisen ja/tai klassisen kauden polisten eli itsenäisten kaupunkivaltioiden joukkoon, sen todellinen asema tunnetaan kuitenkin huonosti.[1] Klassisella kaudella 400-luvulla eaa. Idrias saattoi kuului Ateenan johtamaan Deloksen meriliittoon, tai ainakin se esiintyy liiton verotusluetteloissa vuonna 425/424 eaa.[1] Kaupungin kansalaisesta käytettiin etnonyymiä Edrieus (Ἐδριεύς).[1][2]
Myöhempi hellenistisellä kaudella vuonna 281 eaa. perustettu Stratonikeian kaupunki perustettiin joko samalle paikalla kuin varhaisempi Idrias, tai ainakin hyvin lähelle sitä, jolloin se korvasi aiemman kaupungin. Siksi Idrias mainitaan usein Stratonikeian varhaisempana nimenä.[2][5][6][7]