Ig Nobel -palkinto

Lentävä sammakko. Elävä sammakko leijuu magneettikentässä. Andre Geimille ja Sir Michael Berrylle myönnettiin tästä kokeesta vuoden 2000 fysiikan Ig Nobel -palkinto.

Ig Nobel -palkinto eli Huumori-Nobel[1] on parodia vuosittain jaettavista Nobel-palkinnoista. Se jaetaan vuosittain lokakuun alussa samoihin aikoihin kuin Nobel-palkinnot. Palkinnot myöntää tieteen huumorilehti Annals of Improbable Research (AIR) kymmenelle eri tieteenalan tutkimukselle, ”jotka saavat ihmiset ensin nauramaan ja sitten miettimään”. Ig Nobel -palkintoja on myönnetty kymmenessä eri kategoriassa vuodesta 1991 lähtien[2]. Nykyisin palkintojenjakotilaisuus järjestetään Harvardin yliopiston Sanders Theatressa ja palkinto saa muutenkin tukea yliopiston taholta. Ensimmäiset palkinnot jaettiin perustein ”tutkimusta ei voi eikä pidä toistaa”.

Vuonna 2023 voittajat saivat palkinnokseen 10 biljoonan Zimbabwen dollarin arvoisen setelin. Hyperinflaation vuoksi seteli on käytännössä arvoton. [3]

Ig Nobel -palkinto on tullut muutamia kertoja Suomeenkin. Neuropsykologian erikoispsykologi Merita Turunen kuului kansainväliseen tutkimusryhmään, joka valaisi jamais vu -ilmiötä selvittämällä miltä ihmisistä tuntuu, kun he toistavat saman sanan monta kertaa, ja voitti työllään kirjallisuuden alan Ig Nobel -palkinnon vuonna 2023 [4][5][5]. Oulun yliopiston professori Victor Benno Meyer-Rochow jakoi virtausdynamiikan Ig Nobel -palkinnon vuonna 2005 laskettuaan pingviininsisäisen paineen määrän[6][5].

Palkinnon nimi on väännös englannin kielen alhaista tai epäjaloa tarkoittavasta sanasta ignoble[3].

  1. Tämän vuoden huumori-Nobelit jaettu Yle Uutiset. 2.10.2009.
  2. Timo Paukku: Vuoden 2015 huumori-nobelit: Mehiläisten uhrit ja virtsaamisen lain keksijät palkittiin Helsingin Sanomat. 18.9.2015. Viitattu 7.1.2016.
  3. a b Tutkimukset | Suomalaiselle huumori-Nobel: tutkimuksessa tutkijat tutkivat tutkittavilla, miksi sanojen toistaminen tuntuu omituiselta Helsingin Sanomat. 15.9.2023. Viitattu 19.9.2023.
  4. Suomi mainittu | ”Tosi kiva yllätys” – Jamais vu -ilmiötä tutkinut suomalaispsykologi iloitsee huumori-Nobelista Helsingin Sanomat. 15.9.2023. Viitattu 19.9.2023.
  5. a b c Past Ig Winners improbable.com. 1.8.2006. Viitattu 19.9.2023. (englanniksi)
  6. About www.meyer-rochow.com. Arkistoitu 27.9.2023. Viitattu 19.9.2023. (englanniksi)

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne