Imatra oli yksi Viipurin vanhoista suomalaisista kaupunginosista. Keskustan pohjoispuolella Papulanlahden ja Suomenvedenpohjan rannalla sijainnut Imatra kuului alun perin Viipurin maalaiskuntaan ja se liitettiin Viipurin kaupunkiin vuonna 1924. Alueen kautta kulki Imatralle johtanut maantie, joka nykyisin tunnetaan Venäjän tieverkon maantienä A124.
Imatran kaupunginosa oli enimmäkseen maaseutumaista, sen vähäinen asutus koostui Viipurin varakkaan väestön pientaloista. Muita rakennuksia olivat muun muassa vuonna 1890 valmistunut Papulan kunnalliskoti sekä ortodoksinen opettaja-, diakoni- ja pappisopetuslaitos Markovilla, joka Suomen itsenäistymisen jälkeen toimi upseeri- ja aliupseerikouluna.
Vuoden 1930 väestönlaskennassa Imatrassa oli 1 317 asukasta, joista 1 272 oli suomenkielisiä, 32 ruotsinkielisiä ja 13 muunkielisiä.[1]