In pectore

In pectore (lat. "rinnassa", merkityksessä "salaisesti") on katolisessa kirkossa käytössä oleva kirkko-oikeudellinen termi, joka viittaa paaville kanonisessa laissa (can 351 § 3 CIC) annettuun oikeuteen nimittää kardinaali, jonka nimeä hän ei anna julkisuuteen. Paavi siis kertoo nimittäneensä kardinaalin, mutta hänen henkilöllisyytensä pidetään salassa. Teoriassa sen tuntevat vain paavi ja Jumala. Edes kardinaaliksi nimitetylle itselleen ei ole tarpeen kertoa nimityksestä, vaikka näin ilmeisesti yleensä tehdäänkin. Koska kardinaalina toimiminen edellyttää, että nimitys on julkinen, ei kardinaalilla in pectore ole kardinaalin oikeuksia ja etuoikeuksia, ellei hänen nimeään ole julkistettu joko suullisesti (esimerkiksi konsistoriumissa) tai kirjallisesti (esimerkiksi paavin hengellisessä testamentissa). Kun salaisen kardinaalin nimi julkistetaan, hänen katsotaan kuitenkin toimineen kardinaalina jo nimityshetkestä saakka. Mikäli paavi kuolee julkistamatta kardinaalin in pectore nimeä, nimitys raukeaa.

Paavi voi päättää pitää kardinaalinimityksen salaisena, mikäli:

• hän pelkää nimityksen johtavan kardinaaliksi nimitetyn hengen, terveyden tai vapauden vaarantumiseen tai
• hän arvelee nimityksen johtavan alueen kristittyjen tai katolilaisten syrjintään tai vainoon.

Kummassakin tapauksessa kyse on alueista, jotka ovat vihamielisiä katolilaisuudelle tai kristinuskolle yleensä tai kielteisiä uskonnollisuudelle sinänsä. Kardinaaleja in pectore arvellaan nimitetyn Kiinan kansantasavallan, Neuvostoliiton ja entisten Itä-Euroopan kansandemokratioiden alueelle.

Paavi Johannes Paavali II nimitti hallituskaudellaan neljä kardinaalia in pectore, joista kolmen henkilöllisyys on sittemmin kerrottu julkisuuteen:

• Ignatius Kung Pin-Mei, Shanghain piispa Kiinassa - tehtiin kardinaaliksi 1979, julkistettiin 1991, kuoli 2000.
• Marian Jaworski, Lvovin arkkipiispa Ukrainassa - tehtiin kardinaaliksi 1998, julkistettiin 2001.
• Janis Pujats, Riian piispa, Latviassa - tehtiin kardinaaliksi 1998, julkistettiin 2001.
• Neljäs kardinaali in pectore tehtiin 2003. Johannes Paavali II ei paljastanut hänen henkilöllisyyttään ennen kuolemaansa, ei liioin kuolemansa jälkeen julkaistussa hengellisessä testamentissaan, joten hänen kardinaalinarvonsa raukesi paavin kuolemassa. Useat epäilevät tämän salaisen kardinaalin olleen paavin pitkäaikaisen hyvän ystävän ja yksityissihteerin, arkkipiispa Stanisław Dziwiszin, jonka Benedictus XVI kuitenkin teki kardinaaliksi 22. helmikuuta 2006. Helmikuussa 2005 arveltiin, että tämä salainen kardinaali olisi saattanut olla myös Joseph Werth, saksalaissyntyinen Novosibirskin arkkipiispa Venäjällä. Kolmas esiin tullut mahdollinen salainen kardinaali on paavillinen seremoniamestari, arkkipiispa Piero Marini.

Edellisen kerran kardinaalien in pectore henkilöllisyys jäi salaiseksi vuonna 1963, jolloin paavi Johannes XXIII kuoli julkistamatta kolmea salaista kardinaalia, jotka hän oli nimittänyt 1960. On kuitenkin arveltu heidän olleen Prahan arkkipiispan Josef Beranin (1888-1969), romanilaisen Cluj-Gherian piispan Iuliu Hossun (1885-1970) ja ukrainalaisen Lvovin suurarkkipiispan Josif Slipyjin (1892-1984). Johannes XXIII:n seuraaja Paavali VI ilmoitti Iuliu Hossun kuoleman jälkeen nimittäneensä tämän kardinaaliksi in pectore.