Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Arkistointi BFR:n historiaosioon |
Interplanetary Transport System (ITS, suom. Planeettainvälinen kuljetusjärjestelmä) SpaceX:n kehitteillä oleva avaruuskuljetusjärjestelmä. Ensimmäisenä tavoitteena on saada aikaan kuljetusjärjestelmä Maan ja Marsin välille.
Syyskuussa 2016 julkaistussa suunnitelmassa järjestelmä koostuu raskaasta kantoraketista, tankkerialuksesta ja raskaasta miehitetystä aluksesta, joista kukin on uudelleenkäytettävä. Kullakin Maasta Marsiin lennolla tehdään useita kantorakettilaukaisuja. Yhdellä näistä laukaistaan itse avaruusalus ja muilla laukaistaan tankkerialus, joilla tankataan avaruusalus Maan kiertoradalla. Aikataulun mukaan ensimmäiset miehittämättömät Mars-lennot alkaisivat aikaisintaan 2022 ja sitten miehitetyt lennot siitä noin kahden vuoden päästä eli seuraavassa laukaisuikkunassa.
Rinnan hankkeen kanssa kulkee Falcon Heavyllä laukaistavaksi tarkoitettu Red Dragon.