Irgun | |
---|---|
Irgun tsevai leumi | |
![]() |
|
Perustettu | 1931 |
Lakkautettu | 1948 |
Tyyppi | aseellinen järjestö |
Toiminta-alue |
Palestiina Israel |
Israelin maan kansallinen sotilasjärjestö (hepr. הארגון הצבאי הלאומי בארץ ישראל, Ha-Irgun ha-Tzva’i ha-Le’umi be-Eretz Jisrael, lyhyemmin Irgun, hepr. ארגון, ’järjestö’, tai heprealaisen lyhennyksen mukaan Etzel, hepr. אצ״ל) oli sionistinen terroristijärjestö, joka irrottautui vuonna 1931 Avraham Tehomin johdolla vanhemmasta Hagana-järjestöstä. Hagana oli perustettu vuonna 1920 suojelemaan Palestiinan juutalaissiirtolaisia arabien hyökkäyksiä vastaan. Huomattavasti aggressiivisemman taktiikan omaksunutta Irgunia on pidetty näkökannasta riippuen terroristijärjestönä. [1][2]
Irgun teki iskuja brittejä ja Palestiinan arabeja vastaan. Iskuihin lukeutuivat esimerkiksi King David Hotelin pommi-isku ja Deir Yassinin verilöyly. Israelin itsenäistyessä Irgun liittyi maan puolustusvoimiin, mutta ajautui välirikkoon maan hallinnon kanssa niin sanotussa Altenan tapauksessa. Järjestö lakkautettiin ja sen jäsenet liittyivät puolustusvoimiin. Järjestön revisionistista perinnettä jatkoi poliittinen puolue Herut, joka oli puolestaan nykyisen Likudin edeltäjä.