Varhaiset islamilaiset dynastiat |
Umaijadit (Damaskos) 661–750 |
Islamilaiset dynastiat |
Almohadit (Pohjois-Afrikka, Espanja) 1130–1269 |
Islamin historia kertoo islamin synnystä ja kehityksestä yhdeksi maailmanuskonnoista sekä islamilaisten valtakuntien kehityksestä. Islaminuskon ympärille on syntynyt omaperäinen, useille mantereille ulottuva sivilisaatio. Nykyisin muslimeita on 1,9 miljardia, ja islam on kristinuskon jälkeen maailman suurin uskonto.[1] Vielä 1900-luvun alussa muslimeita oli ainoastaan 200 miljoonaa.[2]
Islam syntyi suurista kirjauskonnoista ja itämaisista pelastususkonnoista viimeisenä. Sen synty on ajoitettu varhaiseen keskiaikaan, vallitsevan näkemyksen mukaan 600-luvulle, mutta joidenkin mukaan vasta 800-luvun alkuun. Profeetta Muhammedista islamin perustajana alettiin kirjoittaa abbasidien valtakunnassa Bagdadissa 700-luvulla. Abbasidien historiankirjoituksen mukaan muslimit olivat pyhän sodan avulla 600-luvulla luoneet islamilaisen kalifaatin. Islam oli Atlantilta Afganistanin vuorille ulottuneessa monikansallisessa valtiossa aluksi vain valloittajien eli arabien uskonto. Enemmistöuskonnoksi se muuttui valta-alueillaankin vasta 1000-luvun tienoilla.[3] Tällöin islamilainen maailma oli jo poliittisesti hajonnut ja abbasidikalifien valta murtunut.
Islamin opinkappaleet kehittyivät arvostettujen imaamien, kuten Muhammad al-Shafi'in kirjoittamissa teoksissa 800-luvulla. Sen jälkeen itse oppi vakiintui. Juutalaisuuden tapaan islam on lakiuskonto, missä Jumalan muuttumaton laki eli šaria on pääasia. Šarian tulkinta myös nykyisin perustuu 1300-luvulla eläneiden suurten imaamien, kuten al-Misrin teoksiin,[4] ei suoranaisesti Koraaniin, jonka asema on luonteeltaan rituaalinen.[5] Islam on maailmanuskontona hyvin yhtenäinen, ja muslimien valtaosa noudattaa päivittäin sen rituaaleja. Suurimpana erona on islamin jakautuminen sunnalaisuuteen (n. 85%) ja šiialaisuuteen (n. 15%).[6][7]
Syntymisensä jälkeen islaminusko jatkoi voittokulkuaan myös arabimaailman ulkopuolelle varsinkin niille alueille, joissa vallitsi aavikkoilmasto.[8] Pyhän sodan ohella islam on levinnyt kauppiaiden välityksellä. He levittivät islamia etenkin mustaan Afrikkaan ja Indonesiaan, joka nykyisin on väestöltään suurin islamilainen maa. Suurimpia historiallisia muslimivaltakuntia ovat olleet Lähi-idän abbasidikalifaatti (750–1258) Lähi-idässä, Osmanien valtakunta (1299–1923) Turkissa ja Lähi-idässä sekä suurmogulien valtakunta (1526–1857) Etelä-Aasiassa.
Kolonialismin kaudella muslimimaat olivat eurooppalaisten valtioiden siirtomaita. Siirtomaajärjestelmän purkauduttua niissä on syntynyt poliittisia liikkeitä, joissa islaminusko on saanut lisääntyvää merkitystä. Muslimien muuttoliikkeen johdosta Islaminusko alkoi 1900-luvulla yleistyä myös Euroopassa.[9]