Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. |
Jafar (arab: جعفر [Ja'far]) on Aladdin-piirroselokuvissa esiintyvä hahmo. Jafar esiintyy ainakin elokuvissa Aladdin, Jafarin paluu ja vuoden 2019 uusintaversiossa Aladdin. Lisäksi hahmo esiintyy The Walt Disney Companyn Mikki Hiiren taikajoulu – Lumisia tarinoita ja Mikin Ketkuteatteri -piirroselokuvassa sekä Herkuleksesta tehdyssä animaatiosarjassa jaksossa "The Arabian Night" sekä Olipa kerran -sarjan spin off-kaudella ja kuudennella kaudella. Jafar nähdään myös vuonna 2000 julkaistussa Aladdin: Nasiran kosto -pelissä, jossa Jafarin sisko Nasira yrittää herättää häntä henkiin. Jafar toimi sulttaanin visiirinä eli luotetuimpana neuvonantajana. Aladdin-elokuvassa Jafar havitteli sulttaanin tytärtä Jasminea ja samalla sulttaanin paikkaa itselleen. Jafarin saatua Hengen sisältävän taikalampun itselleen, hän käytti ensimmäisen toiveensa sulttaaniksi muuttumiseen ja toisen toiveensa muuttuakseen vahvaksi noidaksi.
Taistellessaan Aladdinia vastaan Jafar muutti itsensä noituudella suureksi kobraksi. Kolmannen toiveensa hän käytti muuttuessaan punaiseksi, kaikkein voimakkaimmaksi hengeksi Ifritiksi, joka muistuttaa ulkonäöltään paholaista. Jafarilla on apuri, papukaija Jago, mutta lintu kuitenkin vaihtaa myöhemmin puolta. Elokuvassa Jafarin paluu Jafarilla on toinen ystävä, rosvopäällikkö Abis Mal. Abis Mal vastusti Aladdinia, koska tämä oli ottanut hänen rosvojoukoltaan pois näiden ryöstämät aarteet.