Johan Gadolin | |
---|---|
![]() |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 5. kesäkuuta 1760 Turku |
Kuollut | 15. elokuuta 1852 Mynämäki |
Kansalaisuus | Ruotsi, myöhemmin Suomen suuriruhtinaskunta |
Koulutus ja ura | |
Tutkinnot | Uppsalan yliopisto (1781) |
Väitöstyön ohjaaja | Torbern Bergman |
Instituutti | Turun Akatemia |
Tutkimusalue | Kemia, fysiikka |
Tunnetut työt | Yttriumin löytäminen |
Johan (Johannes Jacobi) Gadolin (5. kesäkuuta 1760 Turku – 15. elokuuta 1852 Mynämäki) oli suomalainen kemisti, fyysikko, mineralogi ja professori. Gadolin löysi alkuaine yttriumin vuonna 1794, ja laajemmin hänen työnsä johti harvinaisten maametallien eli lantanoidien löytämiseen. Hän oli toinen kemian professori Suomessa ja häntä pidetään Suomen kemiantutkimuksen isänä. Gadolin vaikutti myös suomalaiseen teollisuuteen; hän oli mukana Suomen Talousseuran perustamisessa ja toimi siinä aktiivisesti. Seurassa Gadolin esitti muun muassa käsityö- ja manufaktuurikoulujen perustamista Suomeen. Tämä oli ensi askel teknisen opetuksen aloittamiseksi Suomessa.[1]